Sponsoroitu video – Lapsen leikkimisen puolesta

Kahden pienen pojan äitinä olen päivittäin tekemisissä leikkien ja pelien kanssa. Aina en ehdi itse osallistua, mutta seuraan aktiivisesti sivusta. Asiaan kuuluu myös ihastella leikkien moninaisia juonenkäänteitä tai hienoja rakennelmia ja piirustuksia. Nykyään yhtenä roolina on myös peliajan rajoittaminen tietokoneella. Esikoinen on ottanut ensiaskeleita pelaamisen maailmaan nettipelien parissa. Yhdessä olemme sopineet, että peliaikaa on korkeintaan kolmena päivänä viikossa, eikä silloinkaan tuntikaupalla.
 
Lasten leikkiminen on nykyään jossain määrin erilaista kuin vielä omassa lapsuudessani. Ennen ei leikeissä ollut ehkä niin valmiita sapluunoita kuin nykyään, ja spontaaneja ulkoleikkejä oli enemmän. En silti voi väittää, että oman lapsuuteni leikit olisivat olleet yhtään sen parempia tai huonompia kuin nykylasten touhut. Sekin on pakko myöntää, että myös tietokonepeleissä on omat hyvät puolensa, eikä niitä voi leimata pelkästään negatiivisiksi. Pelaamisen kautta lapsi voi oppia hyödyllisiä taitoja, ja jos pelataan kaveriporukalla, on se myös sosiaalista.
 
Monia nykyvanhempia kaiketi mietityttää lasten liikkumisen ja ulkoilun määrä sekä lasten oman mielikuvituksen ja luovuuden käyttö. Myös Duracell haluaa korostaa aktiivisen ja vapaan leikkimisen tärkeyttä. Monet lapset ovat jämähtäneet tietokoneiden ja pelikonsoleiden äärelle ulkona leikkimisen kustannuksella. Duracellin mielestä leikki pitää päästää vapaaksi. Olen sikäli samaa mieltä, että leikki ei saa olla vain sisällä tv:n katsomista tai tietokonepelien pelaamista. On aikuisen tehtävä hätistää lapset aktiivisiin ja liikuttaviin leikkeihin.


Muistan kuinka lapsena möyhimme talvisin tuntikausia lumihangessa, kaivoimme tunneleita kinoksiin, laskimme pulkalla, rakensimme lumiukkoja tai leikimme lumisotaa. Sisälle tulimme, kun huulet sinersivät vilusta ja varpaat olivat jäätymisen partaalla – tai äitien käskyt alkoivat raikua paria oktaavia tavallista korkeammalla... Kesällä pyöräilimme ympäri kyliä, kävimme uimassa, leikimme metsässä tai pihassa majaleikkejä, juoksimme hippaa tai milloin mitäkin. Parin kilometrin koulumatkan kävelin, pyöräilin, hiihdin tai potkukelkkailin.
 
Leikkikalujen määrä ja laatu oli kenties hieman eri tasolla kuin nykyään, ja muistan leikkineeni paremman puutteessa käpylehmilläkin. Niin kauan kuin lasten annetaan kehittää itse omia leikkejään, eivätkä aikuiset rajoita heitä liikaa, on heillä mahdollisuus rönsyillä niin paljon kuin sielu sietää. Omista ja lähipiirin lapsista olen huomannutkin, ettei voi valittaa mielikuvituksen puutteesta.
 
Jari Sinkkonen – kasvatusguruni nro 1 – on sanonut leikkimisestä näin: ” Leikki ei ole koskaan työtä, eikä se ole kevyttäkään. Se on luovuuden äiti, tapa olla olemassa ja suhtautua maailmaan. Se on sisäisen autonomian ja elävyyden perusta, väkivallan vihollinen, patologisen narsismin surma. Siksi meillä on vain vähän tärkeämpiä tehtäviä kuin leikin herättäminen ja tilan raivaaminen sille.”

Miten teillä leikitään? Entä kuinka paljon teillä on sallittua pelata tietokone-, konsoli- tai muita pelejä? Oletko joskus ollut huolissasi lapsen/lasten aktiivisuuden ja ulkona leikkimisen vähäisyydestä? Mitä ajatuksia Duracellin video herätti?

 - Tämän postauksen sponsoroi Duracell, mutta sisältö on omasta kynästäni.

4 kommenttia:

  1. Kyllä meilläkin lapset ovat leikkineet ihan eri tavalla kuin minä aikoinaan. Mutta me ulkoilimme paljon silloin kun olin lasten kanssa kotona. Kävelimme pitkiä matkoja ja teimme erilaisia puistoretkiä. Autoilla on leikitty aina ja legoja rakennettu. Pelaaminen tuli kuvioihin vasta kouluiässä ja sen jälkeen sitä on kyllä on riittänyt. Sisarellani on suvun ainoa tyttö ja hänen kasvuaan seuratessani huomasin, että tytöiltä puuttuvat nykyisin kotileikit ja barbit ja paperinuket, jotka itselleni olivat ihan pop lapsena. Maailma vain muuttuu eikä sille mitään voi. En pidä pelaamistakaan pahana jos se ei ole lapsen koko elämä. Siinä on paljon positiivisiakin puolia ja esim. poikien englanninkielen taito on parantunut viime vuosina ihan olennaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auto- ja legoleikit ovat meilläkin kova sana. Samoin kaikenlaiset roolileikit, kuten palomies- ja poliisileikit. Ei tarvi olla kummoisiakaan välineitä, kun pojat keksivät hienoja leikkejä. Tuo kielitaito on myös hyvä pointti pelaamisessa.
      Ulkoilla pitäisi meillä varmaan enemmän, mutta toisaalta kun pojat ulkoilevat pari kertaa päivän aikana tarhassa ja eskarissa, niin ei onneksi ole maailmanloppu, vaikkei arki-iltaisin ehdittäisikään pihalle. Ja kunhan tuosta kasvavat, niin voivat ulkoilla omatoimisesti ja kaveriporukalla.
      Pääasia, että leikkivät :)

      Poista
  2. minusta tuntuu utopialta tuo ettei nykyajan lapset leikkis.. koska kaikki lapset ketkä tunnen leikkivät kunnolla..itsellä 5v tyttö ja se kyllä keksii leikit ihan mistä tahansa ja parhaimman kaverinsa kans jää aina leikit kesken vaikka kuinka monta tuntia oisivat jo leikkineet.. ja paremman puutteessa minäki päässyt hänen kans leikkimään ihan roolileikkejä..just kuten edellä mainittuja nukke ja kotileikkejä...tuon paperinukke leikit vois kyllä tässä joku kerta opettaa sille et askarrellaan nukke ja sille vaatteet..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onneksi varmaan suurin osa leikkii edelleen aktiivisesti :) Taitaa kuitenkin olla vähemmistössä ne lapset, jotka pelkästään möllöttäisivät tuntikausia ruudun äärellä. Tosin omassakin pihapiirissä on yksi lapsi, joka ei osaa puhua muusta kuin älypuhelimista, tableteista, konsolipeleistä... rasittavaa! Ja muutamalta tutulta olen kuullut kertomuksia lapsista, jotka eivät yksinkertaisesti osaa leikkiä, ellei se leikkiminen tapahdu kännykän tai tabletin avulla... aika surullista, jos näin on.

      Itse olen ilahtunut siitä , että nykyään meidän pojat leikkivät tosi paljon yhdessä ja viihtyvät leikkien parissa tuntikausia. Ei tarvitse opastaa tms, vaan itse kehittävät omat leikkinsä :)

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)