keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kuusi vuotta sitten

Tasan 6 vuotta sitten olin tuore äiti. Kainalossa ihkauusi ihmisen taimi. Pieni, ryttyinen ja ihanan tuoksuinen - maailman täydellisin ♥


Olin hämilläni, onnellinen, ihmeissäni. Väsynyt, vähän kipeä ja kaiken uuden edessä. En ehtinyt edes soittaa lähimmille sukulaisille, kun oli niin kiire pitää vauvaa sylissä, katsella ja ihmetellä.

Synnytys oli tajunnan räjäyttävä kokemus - ihan joka merkityksessä. Muistan miten aamuyön tunteina katselin synnytyssalin ikkunasta ulos ja näin auringon nousevan metsän takaa. Tajunta häilyi jossain unen ja ties minkä rajamailla, mutta kun kuulin pojan ensimmäisen parkaisun, olin niin hereillä kuin ikinä voi olla. Maailman upein hetki, kun sain vauvan paitani alle lämmittelemään. Ajattelin, että hän on juuri sen näköinen ja oloinen kuin pitääkin. Minun omani.

Nyt hän on puuhakas, innokas ja alati pälpättävä touhuaja. Kasvaa silmissä ja on innoissaan menossa eskariin. Halaa äitiä paljon ja usein, syliinkin kiipeää hakemaan läheisyyttä, kunnes taas juoksee omiin puuhiinsa. Hän on luvannut, että saan ihan aina halata ja suukottaa häntä niin paljon kuin haluan. Minun rakkaani ja tähtisilmäni ♥  Hän teki minusta äidin ensimmäistä kertaa ja on kasvattanut minua tällä vanhemmuuden matkalla. Kiitos joka askeleesta ja joka ikisestä hetkestä!

Onnea pieni rakkaani!!

4 kommenttia

  1. Kaunis kirjoitus. Onnea lapsoselle ja äitikälle myös!

    VastaaPoista
  2. Onnea!
    Meillä on ihan samanlainen kuva esikoisesta, miten suloiset ja hauraan harittavat ovatkaan pienten ihmisten sormet!

    VastaaPoista
  3. Ihana ja koskettava kirjoitus <3 Onnea teille molemmille!

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)

© Oman katon alla
Maira Gall