perjantai 21. joulukuuta 2012

Laskeutumista jouluun




Työpäivä ohi, kauppaostokset hoidettu ja hermot toistaiseksi hyvin tallessa. Hommaa olisi tonttuarmeijalle jakaa, mutta eiköhän tästä selvitä. Tehdään se, mikä järkevästi ehditään ja jätetään loput tekemättä. Maailmanloppukaan ei tullut, joten tuskin elämä kaatuu siitäkään, vaikka jäisi jokunen joululaatikko kokkaamatta tai joulupullat leipomatta. On sellainen kutina, että tulee kiva joulu! Tärkeintä on, että lapsilla on kivaa ja itselläkin sopivan rela olo. 
 
Välillä hirvittää, kun luen facebookista tuttavien kuulumisia: minuuttiaikatauluja, kohonneita verenpaineita ja stressiä joka mahdollisesta jouluasiasta. Tulee väkisin mieleen, että vaatiiko joulu ns. täydellisyyden suorittamista ja miksi niin on?
 
Haastan jokaisen miettimään, miksi ne tietyt traditiot ovat niin tärkeitä. Siksi kun oma äitikin pesi lattiat polvillaan kontaten ja väsymyksestä itkien? Siksi että aina on tehty samalla tavalla? Entä voisiko sittenkin jotakin muuttaa ja itse vaikuttaa tulevien joulujen tunnelmaan ja stressitasoon?
 
Suurella osalla maailman ihmisistä ei ole mahdollisuutta kuurata lattioita puhtaaksi (koska kaikilla ei edes ole kotia) tai valmistaa joulupöydän täydeltä herkkuja (koska he eivät välttämättä joulunakaan saa syödäkseen). Silti heilläkin on joulu.

Mitä jos heivaisimme kaiken tarpeettoman stressikuorman yli olan ja muistaisimme nämä kaksi: armo ja lasten ilo.

Oman katon alla rauhoitutaan nyt olennaiseen (yhdessäoloon, joulun tunnelmaan ja pesän lämmössä viihtymiseen).

♥ Ihanaa, armollista ja lämminhenkistä joulua ♥


maanantai 10. joulukuuta 2012

Kotipäiviä, vol 2.




Viikonloppu oli ihana, suorastaan rentouttavan zen. Esikoinen on jo siinä iässä (4v5kk), että hänen kanssaan voi puhella ja puuhata monenmoista. Lauantaina oli ohjelmassa uimahallia, kauppaostoksia, lastenohjelmia, herkuttelua. Minä sain alakerran siivotua siinä sivussa - raahasin matot hankeen tuulettumaan, luuttusin lattiat ja pistin paikat tiptop-kuntoon. Kylläpä tuli hyvä mieli! 

Esikoinen nautti, kun sai äidin huomion ja äiti nautti, kun oleminen oli niin helppoa ja kevyttä. Loppumetreillä poika alkoi lämpöillä ja kunnon kuumeenhan se loppujen lopuksi nosti. Edessä siis jälleen pari kotipäivää pojilla ja äidillä. Näköjään joudun jatkossa vähän keskustelemaan toisen puoliskon kanssa, ellen aina automaattisesti halua olla se, joka jää sairaiden lasten kanssa kotiin. 
(Onko automaattisesti niin, että naisen työ on vähäpätöisempää ja merkityksettömämpää kuin miehen? Että nainen voi aina joustaa ja jättää ansiotyöt tekemättä, kun taas miehen työt ovat Tärkeitä ja Hienoja? Ärh, feministi minussa ei oikein nyt tykkää tästä...)

Yritän kuitenkin ylläpitää viikonlopun zen-olotilaa, vaikka tuntuukin, että kuopus tekee kaikkensa ajaakseen äidin hermoromahdukseen. Kaksi ja puoli vuotta on aika kamala ikä, ei voi muuta sanoa. Kaikki pitää kokeilla, mitään ei voi uskoa ja tiedossa on kaikki konstit, joista äiti vetää pultit. Yhtä uhmaa ja tahtoa koko poika! Aina ei ole helppo rakastaa pientä riiviötä, joka vaatii huomiota joka ikinen sekunti... Ja silti rakastan, vaikkakin joskus syvään huokaillen. 

Oletteko muuten huomanneet, että jouluun on tasan kaksi viikkoa? 
Help! Sata asiaa tekemättä. 

perjantai 7. joulukuuta 2012

Suunnitelma viikonlopulle


Kotona kaksin esikoisen kanssa. 

Pitkästä aikaa tunne siitä, että voin antaa yhdelle muruselle itsestäni niin paljon kuin irti lähtee :)  Arjessa usein tuntuu siltä, että huomio hajoaa kahden pikkumiehen ja sadan kotihomman kesken, eikä oikein kukaan ole 100% tyytyväinen. Sinänsä uskonkin, että tällainen normiarki on lapselle ihan tervettä. Joskus on pakko vaan vähän odottaa äidin huomiota, jos käsillä on isompi tai pienempi kiirus tai katastrofi. 
 
Mutta nautin siitä, jos joskus ehdin keskittää huomion täysillä jompaankumpaan. Ihanaa nähdä, miten meidän herkkis ja tunnerikas esikoinen oikein paistattelee äidin huomiossa. Tänään kävimme meidän paikkakunnan tunnelmallisessa pikkukirkossa joulukonsertissa, jossa esiintyi parin vuoden takainen tangokuninkaallinen. Alkumetreillä kieltämättä vähän jännitti, että mitähän tästä tulee, kun vartin odotus ennen konsertin alkua sai pikkumiehen huokailemaan ja vääntelehtimään: "Joko me minuutin päästä voidaan lähteä pois?".  
  
Mutta hienosti meni! Lopulta murunen istui koko 1½ nätisti sylissäni. Ja äiti sai nyyhkiä ja liikuttua joululauluista koko sielun kyllyydestä! Sitä paitsi esiintyjä oli oikein charmantti ;) 
 
Huomenna pakkaan kassiin uimakimpsut ja menemme poitsun kanssa pulikoimaan. Kotona sitten vähän lastenleffaa ja namia (ja äidille sidu). Jossain lomassa pitäisi yrittää olla reipas ja pistää koti putsis puhtaaksi. Ja jos näin käy, niin palkinnoksi saa kaivaa esille monen monta joulukoristetta. 
 
Mulla on sellainen kutina, että tästä viikonlopusta tulee i-h-a-n-a. 
 
Voimia, valoa ja villasukkia teille kaikille mussukoille! 
Erityisesti E:lle - olkoon Voima kanssasi ;)