maanantai 30. tammikuuta 2017

#omakehupäivä

Väsynyt maanantai, aamulla läpikäyty yökenherää-kriisi ja tylsistynyt olemus. Nyt tarvitaan selvästi omakehua ja hännän nostamista. Ja kukapa sen hännän nostaisi, ellei ihan itse.
 
Nappasin Valeäidin blogista omakehumaanantai-postauksen. Kiitos, hyvä idea! Tämä varmaan sopii mille tahansa viikonpäivälle ja otinkin oikeudekseni otsikoida tämän omaan blogiini omakehupäiväksi. Ihan siltä varalta, ettei tämä ehdi ulos tuutista ennen viikonpäivän vaihtumista. En nimittäin aina voi kehua olevani kovin säännöllinen bloggaaja :)
 
Kehut ja positiivinen palaute ovat tärkeitä. Jokainen vanhempi varmaan pyrkii kehumaan lapsiaan säännöllisesti - vaikka myönnettäköön, että uhmahepulien, näsäviisastelujen ja äiti on ihan paska -tympeilyjen keskellä se onkin joskus vaikeaa.
  
Mutta kuka kehuisi aikuista? Meidän työpaikalla kehuja saa korkeintaan kerran vuodessa ja se tapahtuu pikkujoulujen jatkoilla n. klo 2 aamuyöllä :D  Ilmeisesti on niin, että jos ei tule haukkuja, niin kaikki on ok, mutta vitsit kun niitä kehujakin olisi joskus kiva kuulla. Kotonakaan harvoin kuulee kehuja/kiitoksia, saati että muistaisi itse kehua perheen toista aikuista.

Mutta jos muut eivät kehu, niin kehutaan sitten itse:

♥ Minulla on ikäisekseni ok kroppa ja hyvä peruslihaskunto. 

♥ Töissä olen hyvä neuvomaan ja selittämään asiakkaille asioita. 

♥ Olen hyvä kuuntelemaan ja ymmärtämään muita. 

♥ Tsemppaan ja kehun mielelläni ihmisiä. (Sitä voisi tehdä paljon enemmänkin.) 

♥ Olen superhyvä laiskottelemaan ja jättämään kotihommia tekemättä :D

Missä sinä olet hyvä?


#omakehu

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Tylsän viikon ilopilkut

Tämä viikko on ollut melkoista harmaan arjen selätystä. Meinasi se tympeys päästä niskan päällekin, mutta toistaiseksi olen voitolla. Hetkittäin on tuntunut kyllä siltä, että jokin ankeuttava energia hyökyy täysillä päälle ja torpedoi kaikki suunnitellut kivat jutut. Kun kalenteri on täynnä pelkkää työtä, kotihommaa ja lasten roudausta, eikä mikään suunniteltu kiva juttu toteudukaan, niin kyllä se tuppaa tympäisemään. Arjen suorittamisen kestää paljon paremmin, jos tietää edessä olevan jotain kivoja ekstrajuttujakin.
 
Viikon piristyksiä ja ilopilkkuja löytyi kuitenkin sen verran, etten vaipunut ihan täysin itsesäälin syövereihin. Ensimmäinen piristys oli iso yllätys, kun veljenvaimoni lahjoitti minulle facebook-kilpailusta voittamansa kasvohoidon. Edellisestä kosmetologilla käynnistä on jo monta vuotta, joten onkin jo aihetta mennä. Mahtava juttu!

Ilahduin myös, kun pääsin pitkästä aikaa kävelylenkille ystävän kanssa. Siinä hoituu samalla kevyt kuntoilu, kuulumisten päivittäminen ja ystävysten välinen terapointi. Kun arjessa muuten ei juurikaan ehdi nähdä kavereitaan, niin nuo satunnaiset kävelylenkit ovat hyvä tapa nähdä nähdä edes pikaisesti arjen keskellä. 

Viikonlopun kivoja juttuja oli uimahallireissu koko perheen kanssa. Meidän kuopus on aina ollut turhankin arka veden kanssa, mutta nyt hän vihdoin uskaltautui polskuttelemaan kellukkeiden kanssa sielläkin, missä jalat eivät yllä pohjaan. Oli ihanaa katsoa, miten pojan itseluottamus kasvoi silmissä ja tyytyväisyys näkyi silmien säihkyntänä. Kaiken kruunuksi käytiin kahvilla idyllisessä vanhassa huvilassa Vehoniemessä.


Koska olen iso herkkujen ystävä, kuului viikonloppuun myös kaikenlaisia nautintoja. Karkkia mussutin sekä perjantaina että lauantaina. Sunnuntaina oli jo perinteeksi muodostunut brunssi kotosalla. Silloin katamme pöytään tavallista runsaammin syötävää ja kaikkea sellaista, jota ei arkiaamuisin ehdi ajatellakaan. Croissantit ja hitaasti hörpitty kahvi kruunaavat nautinnon.

Löysin myös uuden lempiviinin ja olin aivan ihastuksissani - juuri täydellinen makuelämys ja hinta n. 10 €. Vaikka monessa asiassa olenkin nuuka, niin viinistä ja herkuista en kyllä tingi. Tulkoon sitten vaikka muutama lisäkilo, mutta nautintoja tarvitsen.


Uuteen viikkoon yritän löytää tsemppiasennetta ja uskoa siihen, että niitä kivojakin juttuja tulee taas kalenteriin. Tuleehan, pliis? Ettei tarvitse sitä viiniä alkaa sentään joka päivä litkiä :D 

Miten muiden viikko on mennyt? Onko ilmassa ollut tylsyyttä vai mukavia juttuja?

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Aamun ajankohtaiskatsaus

Tämän aamun polttavimmat aiheet perheessämme:

Kuopus
- En halua herätä. Ihan tyhmää.
- Eskarissa on luistelupäivä, tosi kivaa!

Esikoinen
- En halua herätä. Ihan tyhmää.
- En halua iltapäiväkerhoon. Siellä on ihan tyhmää.
- Taasko on puuroa aamupalaksi. Ihan tyhmää.

Minä
- En halua herätä. Ihan tyhmää.
- Väsyttää, koska valvoin puoli yötä miettien eilistä Poldark-jaksoa. Miksi ihmeessä Rossin piti mennä pettämään vaimoaan Elizabethin kanssa? Ihan tyhmää.
- Housut kiristää ja hiukset ei tottele. Ihan tyhmää.

Mies
*sur sur* <- aivojen tasaista surinaa eikä mitään ihan tyhmää.


Luulen, että ihan tyhmästä aamusta huolimatta on tulossa ihan keskinkertaisen kiva päivä :)


sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Galaktinen turbulenssi

Viikonloppu alkoi lupaavasti. Lähdin töistä etuajassa - esikoinen kun oli kotona viettämässä flunssapäivää - ja kurvasin kotiin kaupan kukkaosaston kautta. Kotona siivosin* ja asettelin kukat maljakkoon. Keitin kahvia ja hengitin syvään. Oli hyvä mieli ja koko viikonloppu edessä. Laskiaispulliakin paistoin, kun erehdyin kuukaudesta ja luulin jo missanneeni koko juhlan ja aiheuttaneeni jotain menetyksen traumoja lapsille :D 

* Voitte huokaista helpotuksesta, jos edellinen postaus aiheutti kauhunväristyksiä :D  




Mutta sitten tapahtui jotain. Ehkä galaktinen kiertoratani ajautui asteroidivyöhykkeelle, otti turbulenssia tai sivusi peräti mustaa aukkoa. Yhtäkkiä kaikki oli ihan pielessä ja totaalisen tyhmää. Miehen kanssa saimme riidan aikaiseksi ja kipinöitä lenteli ilmassa. Riidat saavat minussa aikaiseksi sen verran isoja tunteita, että lopulta itkin niin, että muistutin Niagaran putousta ja sen jälkeen turvonnutta pullataikinaa. Kadehdin muuten niitä naisia, jotka osaavat itkeä sievästi ja pienesti. Minä vollotan räkäitkua niin paljon kuin kyynelkanavista ja sieraimista mahtuu suinkin tulemaan. Bonuksena on se kasvojen turpoaminen järkyttäväksi palloksi.  Ja se sitten itkettää vähän lisää...

Lopulta olin sellaisessa henkisessä alamäessä, että tunsin olevani maailman paskin yksilö, epäonnistunut ja elämänsä kertakaikkisesti pilannut luuseri. Aiemmin viikolla olin nähnyt telkkarissa naisen, joka peruskoulussa oli luokallani ja nyttemmin väitellyt tohtoriksi. Jotenkin tunsin hirvittävää alemmuuskompleksia hyvin kouluttautuneisiin ja menestyksekkäissä töissä oleviin verrattuna. Olin varma siitäkin, että kaikki luokkalaiseni ovat pärjänneet elämässä upeasti ja päässeet pitkälle. Peilasin itseäni kaikkiin tuntemiini - ja kuviteltuihin - menestyneisiin ihmisiin. Sellaisessa vertailussa häviää varsin pian.

Tunsin olevani ihan pohjasakkaa, kun kaikki muut ovat tohtoreita, johtajia, yrittäjiä, menestyneitä, rikkaita tai vähintään maailmanmatkaajia.Vielä lauantai-illan saunassakin ulisin miehelle, että miksi kaikista muista tuli jotain ja minusta ei mitään. Että byhyyy, kaikki - siis ihan kaikki - ovat menestyneitä ja minä en ole yhtikäs mitään ja kaikki varmaan katsovat minua nenänvarttaan pitkin.

Saunan jälkeen katsottiin pätkän matkaa Napapiirin sankareita. Ja tadaa - nuo pölhöt luuserit saivat mieleni paremmaksi. Ajattelin, että menee minulla sentään paremmin kuin noilla :D 

 

Tänään pääsin taas piirun verran paremmalle kiertoradalle. Asteroidivyöhyke on ohitettu ja toivon mukaan jatkan matkaa kohti suotuisampia tähtiä. Tällaiset pohjakosketukset ovat välillä melkoisia pettymyksiä, etenkin kun on päättänyt, että tämä on minun vuoteni. Neuvokkaana naisena sitten päätin, että torjun ikäviä energioita naisellisin konstein ja ostin C-vitamiiniseerumia ja syväkostauttavaa naamiota. Näiden aseiden kimppuun käyn seuraavaksi ja asettaudun Downton Abbeyn seuraan (menossa vasta toinen osa, enkä osaa päättää pidänkö sarjasta vai en).

Ei-sponsoroitu konsti ankeuden (ja kulahteen ihon) torjuntaan.

Toivotaan meille kaikille valovoimaista ja säkenöivää viikkoa. Ei asteroida eikä varsinkaan mustia aukkoja, kiitos!

torstai 19. tammikuuta 2017

Vapaudu siivouksen taakasta - mullistava idea!

Puoli maailmaa on villiintynyt konmari-kultista. Nyt saatte kuitenkin olla ensimmäisten joukossa kuulemassa ihka uudesta ideologiasta. Hiiteen konmari, tervetuloa Jätä se siihen -idea! Sitä paitsi en ole ainoa, joka ei ihan ymmärrä Marie Kondoa, lukekaa vaikka:

  Marie Kondo on väärässä – elämä ei ala sitten, kun koti on järjestyksessä (HS)
  KonMari ei tuo tasa-arvoa (Talouselämä)

Jätä siis Kondo ja perehdy uuteen ajattelutapaan, jonka ansiosta vapaudut siivouksen ja järjestelyn ikeestä. Kuka nyt haluaisi viettää elämänsä imurin varressa, tai kuskaten tavaroita paikasta toiseen? Tai kuten konmarissa: käärien vaatteita rullalle?? Eikö ole niin paljon mukavampaa juoda kaikessa rauhassa kahvia (tai siideriä, kuten minä teen parhaillaan - koska minulla on siihen ruhtinaallisesti aikaa mullistavan ajattelutavan ansiosta) ja rentoutua? Mutta miten tämä on mahdollista?

Jätä se siihen -ideologia on yksinkertaisuudessaan ajatukset räjäyttävä. Miksi suotta laittaa tavaroita talteen hassuihin paikkoihin, josta ne tarvitsee aina kuitenkin etsiä uudelleen esille. Melko vaivalloista, sanoisin. Kun yksinkertaisesti pudotat tavarat niille sijoilleen, ne myös löytyvät helposti sieltä, missä niitä oikeasti tarvitseekin.

Otetaanpa esimerkki: aiemmin olet ehkä viikannut päivän aikana käyttämäsi vaatteet siististi kaappiin. Aamulla joudut kuitenkin penkomaan ne taas esille ja huolellisesti taitellut vaatepinot ovat taas mullin mallin, jolloin joudut jälleen järjestelmään ne. Mitä ajanhukkaa! Jätä vaatteet kätevästi sängynpäätyyn tai tuolin päälle roikkumaan, niin eniten käyttämäsi vaatteet ovat suoraan ulottuvillasi ilman ylimääräistä järjestelyä.

Oheisissa kuvissa lisää nerokkaita käytännön esimerkkejä. Nauttikaa ;)


Miehen työpöytä. Kaikki työhön liittyvät paperit ja asiat kätevästi ja nopeasti saatavilla, eikä ikävästi piilossa kansioissa. Fiksua.



Sänkyä on ihan turha pedata, koska pianhan sinne taas köllähtää kuitenkin. Samoin muut siivoilut ovat silkkaa ajanhukkaa. Tavaroilla on varmasti järkevä syy olla siellä missä ovat. 


Reput, laukut, kaulurit ynnä muut kannattaa säilöä lähellä ulko-ovea ja mielellään keskellä lattiaa, koska siitä ne on nopeinta napata mukaan. Sama pätee posteihin. Järkevät postit (kuten vaatekatalogit) kyllä osaavat etsiytyä sinne minne pitääkin (kahvikupilliseni äärelle). Turhat sälät (laskut ynnä muut tylsyydet) on helppo napata ulos mennessään ja viedä paperinkeräykseen.


Saunaa on turha pyhittää pelkästään kerran viikossa tapahtuvalle saunomiselle. Silloin puhuisimme turhan kalliista neliöistä, eikö? Paljon järkevämpää on säilöä siellä ne tavarat, jotka eivät mahdu lojumaan sängynpäädyn tai tuolinselkien päällä (ellei halua hankkia lisää tuoleja).


Joskus on myös kiva laittaa valot pois ja kivat värivalot palamaan. Hups vaan, ja romukasoja ei edes huomaa. Vaikka miksipä niitä piilottelisi, sillä eikö ole kivaa, että kaikki on kätevästi saatavilla!

Mitä pidit uudesta ideasta ja joko ryhdyit heti Jätä se siihettelemään? (Unohda nyt ainakin se hiivatin Kondo, elämäsi ei kuitenkaan säkenöi, vaikka ne sukat olisivatkin kääröllä.)

Kiitokset P:lle inspiraatiosta ;) 

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Ihmetyksiä

Ihmetys nro 1. Olen ilahtunut siitä, miten taannoinen Viimeksi-listaus näyttää päätyneen hurjan moniin blogeihin. Oho, hups ja vau :)  Tosi iso kiitos kaikille siihen tarttuneille! Koko juttu syntyi alunperin siitä, kun mielessä risteili kaikenkirjavia asioita, muttei yhtäkään ajatuksentynkää jostain yhdestä tietystä postausaiheesta. Niinpä tuli vähän sitä sun tätä: asioita, joita viimeksi olin tehnyt, tuntenut tai ajatellut. On suorastaan hämmentävää, kun huomaa oman pikaisesti näpytellyn listauksen päätyneen kymmeniin blogeihin :)  

Ihmetys tämäkin: aina se aurinko löytää meidät kaamoksen jälkeen.

Ihmetys nro 2. Yskänrokko (alias huuliherpes) rakastaa minua niin paljon, ettei raaski luopua seurastani. Edellinen mokoma ehti juuri parantua, kunnes se taas iski. Todella ärsyttävä vaiva. Murr.

Ihmetys nro 3. Oivallus siitä, että olemme tärkeitä peilejä ja askelmerkkejä toisillemme. Se pimeys, jonka läpi on joskus itse kävellyt, voi olla jaettuna tärkeää vertaistukea jollekin toiselle. Huonoimmillakin kokemuksilla ja elämänvaiheilla on merkityksensä ja tärkeä paikkansa.

Ihmetys nro 4. Aamulla talitintit visertelivät iloisesti (tai mistäs minä tiedän, vaikka olisivat miten kiukkuisia ja manailivat sitä keskenään). Tuli orastava toivo kevään lähenemisestä.

Ihmetys nro 5. Ajatus siitä, että mahtavatko muut epäröidä, ajatella, analysoida ja pähkäillä yhtä paljon kuin itse teen koko ajan? Ja pääsisikö helpommalla, jos osaisi kääntää ajatushuminan välillä pois päältä. Liikaa kysymyksiä, aukkoja, ihmetyksiä ja epävarmuuksia. Ensi viikolla on eräs tapahtuma, joka on minulle ihan uusi kokemus. Haluaisin tietää etukäteen kaiken, tyyliin että missä siellä on pistorasia ja montako tuolia ja onko vessa (missä?), montako ihmistä tulee ja sitä sun tätä... Luulen, että muut vain tulevat paikan päälle muitta mutkitta. Minä tulen sinne perässä roikkuvan sankan ajatuspilven kera :D

Ihmetyksen täyteistä päivää kaikille! ♥


sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Viikonlopun plussat

Täällä jatkuu flunssaisen halju olo. Mieli tekisi jo terveiden kirjoihin, ulkoilemaan ja reippailemaan, mutta kroppa haraa vastaan. Päänsärky, kuumeinen olo (kuitenkin vailla pienintäkään lämpöä) ja yskä pitävät vielä paikoillaan. Esikoisen suunnaton uhma ja kiukkuaminen ovat tuoneet lisämausteensa... Ei ole aina helppoa olla lapsi, jos vanhempikaan.

Olen etsinyt viikonlopun plussapuolet sohvan uumenista sekä syömisen iloista. Sekin on sentään jotain!

Hankin meidänkin huusholliin vihdoin Netflixin ja uppouduinkin siihen sitten ihan täydellä intensiteetillä. Aloitin perjantaina The Crown -sarjan katsomisen ja sain sen päätökseen sunnuntaina. Kymmenen jaksoa laatusarjaa upeine näyttelijöineen ja hienoine lavastuksineen. Ah nautintoa! Tämä sarja saa minulta vahvan suosituksen! Tuntui kuin olisi päässyt sisälle Englannin hovin jäsenten pään sisälle sekä kriisien ja kulissien taakse. 

Kahvi, lempimuki ja huulipuna virkistivät muuten
valjua oloa.

Olen kunnostautunut myös herkkuosaston suhteen. Perjantaina nautiskelin karkkipussillisen, lauantaina sipsejä dipin kera ja sunnuntaina tein kinkkupiiraan - salaatin kera sentään. Oikeasti olisi järkevää keventää ja jättää herkut sikseen, kun liikkumaankaan ei pääse. Olo ei oikeasti piristy tipan vertaa herkkujen ansiosta, paremminkin päin vastoin. Mutta se hetken nautinto ja mielihyvä, mikä herkuista tulee - sitä ei vain aina voi vastustaa. Ja toisaalta, miksi pitäisikään. Elämän ei tarvitse olla herkutonta ja vailla ruuasta tulevia nautintoja. Kunhan kokonaiskuva pysyy riittävän järkevänä.


Tulevalta viikolta toivon sitä, että olo alkaisi normalisoitua ja pääsisin edes kunnon kävelylenkille. Tämä päänsärkyinen ja puolikuntoisen kulahtanut olo ei ole omiaan pitämään mielialaa korkealla. Flunssapöpö saisi jo häipyä kauas pois ja tilalle toivon pirteää oloa.

Tsemppiä kaikille alkavan viikon varrelle! 

perjantai 13. tammikuuta 2017

Onko naisen meikittömyys uutinen?

Tänään törmäsin taas kerran "uutiseen" suomalaisesta naisjulkkiksesta, joka oli julkaissut itsestään meikittömän* kuvan Instagramissa. Iltapäivälehti oli tietenkin repinyt aiheesta jutun.

*) meikittömyys tarkoittaa tässä tapauksessa, että ripsipidennysten, kestokulmavärin, hiusten käsittelyn, rusketuksen ja sumean kuvanladuun lisäksi ei ole meikkiä tai filttereitä... 

Aiemminkin olen näitä ihmetellyt ja purnannut itsekseni. Miksi se on uutinen, että naisella ei ole meikkikerrosta kasvoillaan? Miksi se on mukamas "rohkeuden" osoitus, että nainen uskaltaa olla luonnollisen näköinen?

Minusta siinä ei pitäisi olla mitään uutisoitavaa saati erityisen rohkeaa, että joku julkaisee itsestään kuvan ilman laittautumista tai filttereitä. Eikö se ole oikeastaan ihan yhdentekevää. Tekisi myös mieli kysyä, että miksi ylipäänsä naisen ulkonäkö on puheenaihe.

Toki myönnän, että on kuumottavaa ja joskus nolostuttavaa olla esillä paljaana, kalpeana ja ilman meikin suomaa ulkoista mukavuuden tunnetta. Itselleni kevyt arkimeikki on lähes normi. Ilman sitä tunnen itseni vähän nukkavieruksi ja valjuksi. Silti voin toisinaan julkaista itsestäni meikittömän kuvan, enkä sen johdosta tunne itseäni erityisen rohkeaksi tai vallankumoukselliseksi.

Myönnän senkin, että paljon mieluummin toki näytän itsestäni niitä hehkeämpiä puolia - kun olen laittautunut, hyväntuulinen ja päälläni on kivat vaatteet. Mutta kysymys kuuluu: olenko nynny ja raukkis, jos julkaisen itsestäni edullisen vaikutelman antavan kuvan? Ja olenko rohkea ja urhea feministi, jos julkaisen meikittömän kuvan? Onko naisen ulkonäöllä ylipäänsä mitään tekemistä yhtään minkään kanssa?



Terveisin, sohvalla rötköttävä, perjantailasillista nauttiva meikitön tai meikillinen (päättäkää itse), rohkea tai pelkurimainen (päättäkää itse) keski-ikäinen nainen ;)

Rentoa viikonloppua! 


keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Seuralaisena flunssa ja syyllisyys

Vuoden ensimmäinen viikko sujui hyvin ja rennoissa lomafiiliksissä, mutta viikonloppuna alkoi ilmaantua flunssan ensimerkkejä. Maanantaina palasin töihin ja tiistaikin kului toimistolla, vaikkakin yskien, niistäen ja nuutuneena. Tänään päätin jäädä suosiolla kotiin, kun olo on kuin jyrän alle jäänyt. Valtaisia yskänpuuskia, kurkkukipua, pää jumissa ja ylitsepääsemätön väsymys.

Mutta mikä siinä onkin, että kun ilmoittaa sairastamisesta työpaikalle, niin saman tien iskee hirveä syyllisyys. Heti alkaa itsensä tenttaaminen: olenko varmasti tarpeeksi kipeä, olisiko sittenkin pitänyt raahautua töihin, mitähän ne nyt taas ajattelevat... Pahin pelko on, että muut luulevat minun vain lusmuilevan silkasta mukavuudenhalusta. Ääk..! Miksi on niin helppoa olla ankara itselleen, kun muille kuitenkin olisin vastaavassa tilanteessa armollinen ja toivottaisin rauhallisista paranemista?

Syyllisyys on muutenkin ollut aina tiivis kumppanini. Se istuu olkapäällä milloin missäkin tilanteessa. Viimeksi se iski ruokakaupassa, kun aloin pakata ostoksia kestokassiin. Kassaneiti kysyi: "Anteeksi, mutta onko tuo meidän kassimme?". Häkellyin ihan totaalisesti, kun ajattelin, että minua syytetään kassin kähveltämisestä. Aloin hädissäni esitellä kassia, sen ryttyisiä vekkejä ja kulahtanutta ulkonäköä ja selitin ostaneeni sen jo kauan aikaa sitten. Joku toinen olisi voinut todeta vain viileästi, että ei ole kuule teidän kassinne, vaan ihan minun ikiomani! Sen jälkeen olen kirjoittanut nimeni joka ikiseen kestokassiin, mutta silti poden kassalla jotain ihme syyllisyyttä, kun kaivan kestokassit olkalaukusta. Tekisi mieli selittää jo valmiiksi, että anteeksi nyt, kun tässä kassissa on logonne, mutta ostin tämän X vuotta sitten. Argh!

Viikon asuste, villasukat.

Kelmeä bloggaaja, joka on seinääkin kalpeampi :D


Flunssa harmittaa siinäkin mielessä, että tulevana viikonloppuna piti olla tiedossa mukava pikkureissu. Pöpön takia reissu mitä ilmeisemmin peruuntuu ja totta mooses poden siitäkin syyllisyyttä... Taidan mennä kaivamaan itselleni kuopan ja otan sinne mukaan evääksi kilon suklaata!

Podetteko te muut helposti syyllisyyttä, vai osaatteko ohittaa sellaiset tunteet helposti?

tiistai 10. tammikuuta 2017

Viimeksi...

Koska rakastan listoja, niin tällainen tänään :)  Saa napata mukaansa.

Viimeksi...

... ilahduin eilen töissä, kun joululoman aikana taivas ei ollutkaan pudonnut, maailmanloppu tullut tai muutakaan katastrofaalista ei ilmennyt.

... nauroin eilen illalla poikien höpsöilylle, joka sitten laajeni koko perheen pöhköilytuokioksi.

... itkin jouluna liikutuksesta. Pahaa mieltä itkin myös joskus joulukuussa, mutten enää edes muista mikä mahtoi olla syy (pms?).

... suutuin pojille tänä aamuna, kun hammaspesut ja pukemiset eivät meinanneet taaskaan sujua.

... harmistuin flunssan ja huonon olon takia. Tukkoinen ja nuutunut olo, hirveä yskä ja kurkussa raastinrauta. En tykkää yhtikäs.


... häkellyin parkkeeratessani muutama päivä sitten marketin pihalle. Tilaa oli vaikka kuinka paljon, mutta en jotenkin osannut päättää mihin ajaisin. Tuohon, eikun tuohon, taidankin muuten peruuttaa ruutuun, eikun enpäs peruutakaan, ajankin tuonne, eikun... Lopulta olin ihan nolona ja häkeltynyt. Jollakin oli varmasti hauskaa, jos näki pysäköintiesitykseni :D

... kokeilin jotain uutta eilen, kun testasin kynsien liukuvärjäystä. Katsoin ohjeet täältä. Pitää ehkä hieman harjoitella, että tulee oikeasti katseenkestävä lopputulos ;)

... urheilin viime perjantaina, kun kävin bodypumpissa. Nyt harmittaa, kun flunssan takia ei pääse liikkumaan. Pohjakunto (tai kunnottomuus) pysyy kyllä jonkin aikaa, mutta se itsensä liikkeelle saaminen ja kropan virittäminen virkeäksi vie aikaa.

... luin Anthony Doerrin kirjan Kaikki se valo jota emme näe. Pidin siitä todella paljon, vaikka paikoin kuvaukset natsi-Saksan kamaluuksista olivatkin vaikeita lukea. Seuraavana pinossa on Tommi Kinnusen Lopotti, jonka ostin itselleni joululahjaksi.

... söin kaurapuuroa raejuuston ja mustaherukkasoseen kanssa.

... herkuttelin lauantaina irtokarkeilla.

... ostin alesta t-paidat pojille. Toiselle pojalle ostin myös ulkohousut normihinnalla. Vanhat housut ovat menneet polvista puhki, kun tyyppi rymyää ties missä. Ostin myös paikkakangasta, jotta saan vielä venytettyä vanhojen housujen käyttöaikaa.

... tapasin ystävän ja hänen poikansa viime viikolla. (Työkavereita ja perhettä ei nyt lasketa :D )

... päätin, että haluan pitää tämänhetkisen tasapainoisen ja hyvän olotilan (lukuunottamatta flunssaa). Tiedän jo nyt, että aina se ei onnistu, ja tulee kaikenlaisia mutkia ja lillukanvarsia, joihin kompuroin ja sitten äkäilen ja tuskailen.

... inspiroiduin Pinterestin ja Instagramin ihanista kuvista. Tykkään selata kauniita kuvia luonnosta, sisustuksesta, vaatteista ja kivoista hetkistä. Kauniit kahvihetkikuvat, ruokafiilistelyt yms. ovat myös mieleeni.



Mitä te olette viimeksi tehneet?

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Hei hei joulu!

Viimeinen laiska sunnuntai ennen arjen alkamista. Kaksi viikkoa lötköilyä on tehnyt hyvää. Olen ollut pipo löysällä, hyväntuulinen ja hassutteleva - sellainen kuin aina haluaisin olla. Kun ei ole arjen kuristavaa rytmiä, on helppo olla letkeällä mielellä. Olen toisaalta tajunnut senkin, että pidemmän päälle arjessa on hyvä olla enemmän rytmiä kuin lomalla. Pitkällä vapaalla olen kuin nukkuva laiskiainen. Liikun lähinnä ruuan perässä ja teen ainoastaan ihan välttämättömimmät askareet ja nekin hiiiitaaaasti. Eihän kukaan sellaista ikuisesti jaksa. Tai no, jaksaisin kyllä varsin pitkään, jos rehellisiä ollaan :D 


Eilen jätimme hyvästit joululle. Kuusi pihalle, koristeet jemmaan ja imuri esiin. Jälleen kerran ihmettelin kuusenneulasten sielunelämää - ne piiloutuvat maton alle ja juuri kun luulet, että kaikki roskat ovat poissa, noin tuhat neulasta ryömii esiin ja levittäytyy ympäriinsä. Minulla ei olisi ollut vielä mikään kiire päästä joulusta eroon, mutta aikansa kutakin. Nyt koti näyttää taas raikkaammalta ja isommalta, kun kuusi ja jouluromppeet ovat poissa.

Aiemmin viikolla ostin kotiin kimpun vaaleanpunaisia tulppaaneita ja olin tietämättäni samis Elisan kanssa. Heh, great minds think alike..? Kukista tulee hyvä mieli niin pitkäksi aikaa kuin ne kestävät. Viherkasvini sen sijaan tuottavat päänvaivaa. Yksi jos toinenkin kasvi on riutumassa pimeyden takia. Onneksi mennään kohti kevättä ja valoa, sillä ei tämä pimeys tee hyvää kasveille eikä ihmisille. 

Huomenna herätyskello piipittää taas hirvittävän aikaisin (klo 6.30 on minulle järkyttävän shokkiaikainen ajankohta, hyh) ja arki alkaa rullata. Aamupuurot lautaselle, tukka kuntoon, naama ihmisen näköiseksi, siistit vaatteet. Auton putsaus, lapsi eskariin, äiti töihin... Esikoinen starttaa kouluun omia aikojaan onneksi. Töissä odottanee vino pino sähköposteja ja asioita hoidettavana.


Toivon, että voin viedä mukanani arkeen ripauksen sitä hyvää ja rentoa mieltä, jonka olen tavoittanut joululomalla. Uudenvuoden myötä fiilis on toiveikas ja ehkäpä jotkin asiat rullaavatkin paremmin kuin ennen. Kenties tästä tulee mahdollisuuksien ja hyvän arjen vuosi?

Tsemppiä kaikille teille, joilla huomenna alkaa oma tai lasten koulu/työ/opinnot/arkinen arki. Me selviämme, eikös vain! 

♥ Tulppaaneja, lempimaljakko ja uusi kahvimuki ♥



torstai 5. tammikuuta 2017

Pieniä isoja juttuja

Toista viikkoa joululomalla oltuani alan ymmärtää eläkeläisiä ja sitä, ettei koskaan ehdi mitään. Minulla tosin on ehkä hieman eri kiireet kuin eläkeläisillä - minulla on kiire nukkua, juoda pitkiä aamupäiväkahveja, lojua sohvalla ja lukea. Kauhean tekeväinen olen siis ollut ;)  Siinä sivussa olen toki kuunnellut ja selvitellyt poikien painimatseja, kuunnellut loputonta pölinää ja siivonnut noin miljoona legoa lattioilta.

Joutilaisuus ja aikatauluttomuus on tehnyt hyvää. Itse asiassa niin hyvää, että tunnun puhuvan välillä ihan höpöjä. Tätä menoa en osaa vastata puhelimeen töissä ensi viikolla. Mahdanko muistaa enää salasanojakaan?


Tämän vuoden ensimmäinen kirja on Anthony Doerrin 'Kaikki se valo jota emme näe'. Loistava! Haluaisin vain istua ja lukea lukea lukea... Annan kirjalle vahvan suosituksen. Varsinkin näinä aikoina, kun ilmassa häilyy vihapuheita, suvaitsemattomuutta ja ikävien asioiden lietsontaa. Kirja liikkuu Toisen maailmansodan ajassa, Ranskan miehityksessä ja Saksan kolmannen valtakunnan ahdasmielisessä ilmapiirissä. Huikeaa tekstiä, joka saa pohtimaan eurooppalaisuutta, ihmiskohtaloita ja yhteisiä arvoja. 



En tehnyt varsinaisia uudenvuodenlupauksia, mutta kaikenlaisia pieniä ajatuksia olen muhitellut. Tiedän, että arjen raameja ei voi tällä hetkellä kovin suuresti muuttaa, mutta pieniä asioita voin tehdä ilahduttaakseni ihan vain itseäni.
 

Tänä vuonna aion käyttää entistä enemmän kynsilakkaa, huulipunaa ja kivoja koruja. Aloitin jo, ja ostin pari uutta kynsilakkaa. Alesta löysin puoleen hintaan olkalaukun, juuri oiken kokoisen ja näköisen. Noista irtoaa iloa minulle pitkäksi aikaa. Vaatekaapista aion heittää pois sellaiset asut, joita en oikeasti käytä tai jotka eivät imartele minua. Aion opetella käyttämään kivempia vaatteita ja näyttämään naisellisemmalta.

Yksi helmasynneistäni on se, että pienennän usein itse itseäni. Kuljen henkisesti pitkin seinänvierustoja ja tekeydyn huomaamattomaksi. Mutta onko pakko? Voisinko rohkaistua ja olla näkyvämmin nainen ja Minä? Pitää pään pystyssä, nauraa mokilleni, heilautella tukkaa itsevarmasti ja olla nolostelematta itseäni. Osaisinkohan?


Kaiken kaikkiaan haluan tänä vuonna löytää enemmän pieniä arjen iloja, tavata enemmän ystäviä ajan salliessa ja olla enemmän tasapainossa. On pakko olla mahdollista, että mieleni pysyy entistä tyynempänä työn ja perhearjen sekamelskassa. En vielä tiedä miten onnistun, mutta ehken mieti sitä liikaa, vaan menen laittamaan huulipunaa ja lähden kaivamaan autoa esiin jääkerroksista. On aika lähteä leikkimään ruuan metsästäjää. Palkinnoksi lupaan itselleni kukkakimpun!