torstai 16. maaliskuuta 2017

Avainsanat ja askelmerkit - erityisherkkyydestä

Toisinaan on kausia, kun oma herkkyys ja ympärillä olevien asioiden olemus kolisevat yhteen. Tulee törmäyksiä ja säröjä, kulmia hioutuu ja perustukset järisevät samoin kuin silloin, kun mannerlaatat etsivät paikkaansa kovassa paineessa. Välillä sitä unohtaa omat askelmerkkinsä, sekoaa ja kompuroi. Kunnes taas asettelee askeleensa uudelleen, varovaisemmin ja harkitummin, yrittäen muistaa omat rajansa.
 
Avainsanojani ovat herkkyys ja sen kanssa kompastelu - haavoittuvuus, vereslihalla olo ja väsyminen. Erityisherkkyys on kuin ilman suodattimia kulkemista tai rugbyn pelaamista - suojia ei ole ja iskut tulevat täysillä. Tunteet ja kokemukset tulevat voimalla, niin hyvässä kuin pahassa. Jos ilot ovat intensiivisiä, niin ovat myös murheetkin.


Elämän tummat sävyt ovat minulle tuttuja ja kaihoisalla tavalla kotoisia. Tiedän pohjamudat, karikot ja upoksiin joutumiset. Kahlaan usein syvissä vesissä, mutta toisaalta myös ammennan sieltä asioita, joita en löydä pintavesistä. Ellen olisi melankolinen ja helposti uppeluksiin joutuva, en osaisi seurata läheisiäni sinne, missä he tarvitsevat apua silloin, kun ovat itse joutuneet syviin vesiin.

Avainsanojani ovat myös tietty jääräpäisyys, järkkymättömyys ja vastaan haraaminen. (Minusta tulee mummona varmaan sellainen vastarannankiiski, jota muu suku manailee selän takana.) Jos koen tulleeni kohdelluksi väärin, en ihan hevillä päästä asiasta irti. Jankutan, selvittelen, jankutan lisää, ja pähkäilen ratkaisuja ja syy-seuraus -suhteita loputtomiin. Tarve oikeudenmukaisuuteen on suuri ja luottamukseni pettäminen ei hevillä unohdu.
 
Haluan löytää syyt seurauksille, ymmärtää asiat juurta jaksain ja tietää miksi. Pohdin, pähkäilen, analysoin, mietin. Perässä vetämieni ajatusten massa on joskus kuin valtamerilaiva (ja sen kiskominen käy työstä). Vaikka ulospäin näytän siltä kuin päässäni löisi tyhjää, käy korvieni välissä alituinen ja massiivinen myllerrys. Mitä, miksi, entä jos, mutta kun, ja toisaalta, entä jos noin tai näin, eikö kuitenkin... Joskus lukitun ajatuksiini, enkä tahdo löytää tietä ulos. Kun vaihtoehtoja ja kolikon puolia on niin monia, on valitseminen mahdotonta. Kun yhteen suuntaan kumartaa, pyllistää toiseen - joten olisiko varmempaa vain tököttää paikallaan kuin rautakanki..?


Tiedän olevani joskus sellainen sangen rasittava tyyppi, jota on vaikea ymmärtää. Itsekään en aina ymmärrä itseäni. Vääränlainen, rasittava, omituinen, erilainen - nekin ovat avainsanojani. Siitä seuraa säälimättömyys, ankaruus ja inho itseäni kohtaan. Monta kertaa olen kysynyt, miksi minä olen tällainen, kun kaikki muut ovat tuollaisia - normaaleja?

Kuljen tuntosarvet pystyssä, halusin tai en. Tahtomattanikin puntaroin ilmapiiriä ja reagoin kaikkeen turhankin helposti, joskus panikoin. Peilaan itseäni ympäristön reaktioita vasten ja usein tulkitsen kaikkea kuin piru raamattua - ja helposti ne tulkinnat kääntyvät itseäni vastaan. Kumppanin huokaisun tulkitsen moitteeksi itseäni kohtaan, vaikka toinen ajattelisi vain työasioita. Ja kun joku katsoo pitkään, ei tule mieleenkään, että se katsoisi mielikseen, vaan siksi, että takuulla minussa on jotain vikaa...

Olen kuin prinsessa, jolla on herne patjan alla. Toisaalta se herne voi olla silmieni edessä, enkä näe sitä, koska murehdin mitätöntä asiaa 12 vuoden takaa, kun se yksikin tuntematon heppu kassajonossa puhui ikävään sävyyn... Alituinen asioiden märehtijä, jossittelija, mutkuttelija ja skenaarioiden varmistelija. Pilkunviilaaja, ihmettelijä, varmisteluiden varmistelija.


Toisaalta minusta saa seuraa, jos haluaa katsella pilviä, valon taittumista vesipisarasta tai kuunnella sanojen soljumista hyvin tehdyssä biisissä. Iloni ja onnenhetkeni ovat vahvoja ja läpivalaisevia. Jos varjoni ovatkin pitkiä ja tummia, niin myös valoni on vahvaa ja ylitse hyökyvää. Nauran sydämeni pohjasta, itken silkasta ilosta ja pakahdun onnen tunteista.

Usein pinnistelen kovasti, jotta kaikesta tästä huolimatta näyttäisin ihan tavalliselta, tyyneltä ja itsevarmalta. Vaikka sisälläni myrskyäisi, yritän ulospäin olla tyyni ja hillitty. Kenties vaikutan etäiseltä ja vaikeasti lähestyttävältä, vaikken ole. Voi kunpa olisi se ohjekirja tai selkeä käyttöliittymä...

Juuri nyt yritän jälleen asettaa askelmerkkejäni siten, että voisin hieman paremmin. Olen ollut liiaksi kaikkea. Liikaa avoinna, väsynyt, saatavilla ja ylivirittynyt. On taas aika muistaa se, että omat askeleeni saavat olla vaikka hiirenpipanan kokoisia, vaikka muut menisivätkin kirahvin askeleilla. Koska eihän tätä maapalloa kulkiessa kuitenkaan päädy muuta kuin kiertämään ympyrää, tavalla tai toisella!
 


Pian on viikonloppu ja aion tehdä mahdollisimman paljon asioita, jotka saavat sisikunnan iloitsemaan. Toivottavasti sinäkin ♥ 
 

Muita Erityisherkkyys-aiheisia tekstejä tässä blogissa: #erityisherkkyys.

12 kommenttia:

  1. Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua ja valoisia ajatuksia! Erityisherkällä on taatusti vaikeita hetkiä tässä kovassa maailmassa. Mutta älä muutu. Meillä jokaisella on paikkamme juuri sellaisina kuin olemme. On ihanaa, että joku vielä pakahtuu tunteisiin ja itkee myös ilosta. Silloin tietää, ettei elämä ole mennyt ihan tasapaksuksi taapertamiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi ♥ Lupaan, etten muutu. En varmaan osaisikaan. Yritän muistaa tuon, että oikeasti todella meillä jokaisella on paikkamme sellaisina kuin olemme :)

      Mukavaa ja rentoa viikonloppua! ♥

      Poista
  2. <3

    Hienosti kuvattu. Ja tekstiammattilaisena pakko sanoa myös, että upeasti laadittu teksti.

    Minussa on vähän samoja piirteitä, mutta en kuitenkaan ole varsinaisesti erityisherkkä. Sen sijaan yksi lapsistani on, ja siksi tämä kirjoituksesi kosketti niin paljon. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjan paljon! ♥ Sanasi lämmittivät todella - melkein tekisi mieli pistää jääkaapin oveen :)

      Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua! ♥

      Poista
  3. Upea teksti munkin mielestä. Ja niin aito.

    Elämä on täynnä hyviä ja vaikeita hetkiä...kuinka moniselitteistä ja arvaamatonta elämä on, miten ei ole yhtä oikeaa eikä yhtä tunnetta tai ajatusta, ne kaikki vievät eteenpäin ja sekoittuvat keskenään. Valoa kohti mennään joka tapauksessa.

    Olet ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos, sinä kultainen! ♥

      Niin totta tuo, että elämä ja tuntemukset ovat alati sekoittuvaa massaa. Aina ei voi ennustaa, miten ne massat alkavat muotoutua, ja välillä nousee pintaan arvaamattoman isoja tunteita jostain vuosienkin takaa...

      Valoa kohti tosiaan mennään ja tämä on ihanaa vuodenaikaa. Nautitaan viikonlopusta ja kevään fiiliksistä! HAlaus ♥

      Poista
  4. Niin tuttua, niin tuttua...

    Hirveää ja ihanaa, yhtäaikaa, olla erityisherkkä. Itselleni huomauttelen melkein päivittäin että Jumala on antanut tämän erityisherkkyyden siksi, että Hän pystyy työskentelemään meidän herkkisten kautta. Tällä viikolla mietin että mitähän maailman ja maailmankaikkeudellisen tunteita omien miljoonien megaprosessien lisäksi oikein kauttamme kulkeekaan? Tuhansina kyyneleinä, rinnan puristuksina niitä sitten äheltäen murehdimme, työstämme ja itkeä räävymme pois maailman tuuliin, ja juuri tuolleen joka kulma ja kantti huomioiden ja takuuvarmasti tarkastellen.

    Onneksi on suklaata, kynttilöitä, kynsilakkoja ja kukkia. Niiden kautta saa juuri sitä keveää mieltä kaiken tämän syvän elämän vastapainoksi. :)

    Ihanaa viikonloppua, olet Tuula ihana *puss*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä aikamoista, vuoristorataa ja mutkia ja käänteitä, isoja tunteita ja vaikka mitä... Ei tarvitse erikseen hakea elämään jännitystä, kun ihan normaali päiväkin voi olla yhtä ylä- ja alamäkea ja hurjia käänteitä :D Kyllä meidän läpi siis kaikenlaisia tunteita kulkee.

      Minä lääkitsen itseäni tänään salmiakilla (verenpaineet tappiin, hehe) ja punaviinillä - en yhtaikaa sentään ;) Näillä kohti rentoa oloa...

      Mukavaa viikonloppua ja hyviä herkkyysviboja sulle ihana! ♥

      Poista
  5. Hieno kirjoitus Tuula! Hyvin avasit oma tunne-elämääsi.

    Minä olen ehkä enemmän skaalan toisesta päästä, mutta samanlaisia fiiliksiä iskee minullekin, varmaankin vaan harvemmin ja lyhytkestoisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos ihanasta kommentista <3

      Se on iso plussa ja rikkaus, että meitä on eri herkkyysasteikolla varustettuja ihmisiä :) Kaikkia tarvitaan ja ilman toisia asiat eivät sujuisi. Oma mieheni on myös sieltä skaalan toisesta päästä, mikä on monilta osin hyvä juttu, jottei elämä ole pelkkää vuoristorataa :)

      Ihanaa viikonloppua! ❤

      Poista
  6. Hienosti kirjoitit. Kirjoitit itsestäsi, mutta samalla myös minusta. Tämä on ihanaa ja kamalaa yhtäaikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kommentti ♥ Meissä herkissä on paljon samaa ja ymmärrämme ne toistemme kipukohdat ja vuoristoradan haasteet :)

      Poista

Ilahdun kaikista ystävällisistä viesteistä ja pikku moikkauksista :)