tiistai 30. elokuuta 2016

Puolukoita ja nenäliinoja

Viikonloppuna oli ensin ihan hirveä tuuli. Aina kun pisti päänsä ovesta ulos, meinasi lähteä lentelemään tuulen mukana jonnekin kohti Siperiaa. Huh! Onneksi oli mukana hyvä kirja, punaviiniä ja villasukat. Niillä pärjäsi sisätiloissa ihan hyvin. Vain mielikuvitus lenteli minne nyt sattuikin...


Sunnuntaina lähdettiin 3/4 perheellä puolukkametsään. 1/4 meni mummolaan potemaan flunssaa. Toinen lapsonen jaksoi olla ihan suht hyvin metsässä ja keräsi puolukkaakin jonkin verran. Traumaattista oli kuulemma se, ettei löytynyt yhtään pokemoneja.

Puolukoita sen sijaan löytyi ja lopulta eräs nimeltä mainitsematon äiti täytyi kiskoa sieltä pois. Olin juuri löytänyt maailman parhaimman puolukkapaikan ja ilman muun perheen väliintuloa olisin siellä varmaan vieläkin... :D  Että tiedätte sitten kenestä on kyse, jos lehdessä joskus kirjoitetaan että "Pirkanmaalainen kahden lapsen äiti ei suostu poistumaan metsästä ja käyttäytyy uhkaavasti kaikkia kohtaan, jotka yrittävät lähestyä hänen puolukkamättäitään. Poliisin erikoisryhmä valmistautuu piiritykseen."

Maanantai meni kotosalla sen flunssaisen 1/4 perheenjäsenen kanssa. Oman aikani kuluksi pyykkäsin pari ylimääräistä koneellista pyykkiä ja pesin (vihdoinkin) huushollista yhden ikkunan. Kunnolliset perheenäidit vissiin pesevät ne jo keväällä, mutta meillä päin ollaan vähän myöhäisherännäisiä monien kotitaloudellisasioiden suhteen.

Ja koska kouluun mennyt lapsonen oli aamulla niin kiukkuinen, ettei saanut jäädä kotiin kuten pikkuveljensä, niin leivoin mielenhyvittämiseksi puolukkapiirakan. Sitten innostuin vielä kokkaamaan vähän pidemmän kaavan kautta ja tein mm. kukkakaaligratiinia (supernam). Kunnes iltapäivän lopuksi totesin, että ei helkkari, mä olen ihan totaaliväsynyt ja flunssainen itsekin. Mitä tästä opimme? Kun lapsi sairastaa, kannattaa itsekin vain levätä eikä yhtään reuhata!



Mitä teidän alkuviikkoonne kuuluu?

perjantai 26. elokuuta 2016

Viikon varrelta

Luojan kiitos, että on perjantai! Aamulla oli sellainen itkupotkuraivarifiilis, että olisi tehnyt mieli kaivautua syvemmälle peittojen alle ja jäädä sinne potemaan eksistentiaalista kriisiä. Mutta ei auttanut hangoitella vastaan.

Aloitetaan viikon miinuksista, koska plussat on kivempi säästää viimeiseksi - vähän niinkuin karkkipussin parhaat namit ;)

- Fiilis on ollut jotenkin itsesäälissä kieriskelevä ja väsynyt koko viikon. Mikään ei oikein hotsita eikä sytytä. Ilo, missä olet? (Okei, syytän ainakin osittain menkkoja...)  Ja miksi tuntuu siltä, että koko ajan roikkuu niskassa jotain isompaa tai pienempää harmia, vaikka tekee parhaansa, yrittää elää ihmisiksi ja on rehellinen. Huokaus...

- Harmittaa, kun aina on kiire. Aamulla kiire töihin, sitten kiire kotiin (ja saldomiinukset senkuin paisuvat), kiire syödä, kiire vaihtaa lapselle futiskamppeet ja kiire treeneihin. (Kuka muuten on keksinyt, että futistreenien on alettava 16.30??) Sitten treenien jälkeen taas kiire kauppaan, kotiin, pyykkikoneelle... apuaa!

- Auto ei mennyt läpi katsastuksesta. Nätisti sanoakseni: otti päähän kuin viiriäistä. Onneksi se oli mies, joka kävi katsastuskonttorilla. Minä olisin varmaan alkanut itkeä tillittää katsastusmiehelle... Että ei kun varaosaliikkeen ja korjausukkelin kautta uusintakatsastukseen.



+ Tiistaina lähdin jumppaan, vaikka väsytti. En katunut, sillä kunnon rääkki oli juuri sitä mitä sillä hetkellä tarvitsin. Treenin jälkeen olo oli hikimärkä ja vapiseva, mutta onnellinen.

+ Löysin facebook-kirpparilta just passelin peilin eteiseen. Sitä hakiessa tulin ostaneeksi myös maton, joka taasen oli passeli eteisen entisen maton tilalle. Tuli paljon harmonisempi fiilis.

+ Kävin apteekissa ostamassa vitamiinia ja magnesiumia. Ne ovat mulle vähän kuin elämän eliksiiri. Ilman monivitamiinia en osaa olla, ja ilman magnesiumia taas saan rytmihäiriöitä ja ärsyttäviä elohiiriä.

+ Apteekkireissulla kurvasin myös vaatekaupan kautta ja ostin  paitiksen ja viininpunaiset pökät. Pöksyt ovat kuulemma sen väriset, että näytän parkkipirkolta :D  Ehkä voisinkin lähteä patseeraamaan pitkin parkkipaikkoja ja pelottelemaan viattomia pysäköijiä. Kumpikin ostos täydentää työvaatevarastoa, joka tuppaa minulla olemaan aina vähän turhan nafti.

+ Tänään on perjantai, ja se jos mikä on parasta! Viikonlopuksi on luvattu tuulista ja sateista, mutta ollaan sitten sisällä ja syödään herkkuja ;)

maanantai 22. elokuuta 2016

Viikonloppu ja löysempi pipo

En tiedä onko maailmassa sen suloisempaa tunnetta kuin perjantainen hetki mökille saapumisen jälkeen - saa purettua kauppakassit, avaa (vielä lämpimän) siiderin ja istahtaa rappusille hengittämään maalaisilmaa. Siihen tiivistyy jotain niin helpottavan ja kutkuttavan ihanaa, että oksat pois ♥


Vietimme siis viikonlopun maalla ja täytyy sanoa, että pipo on taas pari senttiä löysemmällä. Tuli juotua pitkiä aamupäiväkahveja, oltua ulkosalla ja saunottua. Juhlimme myös erästä viehättävää 20-vuotiasta neitosta (ja hieman melkeinpä järkytyin, kun hän kertoi äitinsä olevan vuotta nuorempi kuin minä, voi hih ja iik että tunsin itseni ihan ikuisen vanhaksi :D )

Pojat yrittivät kovasti metsästää Pokemoneja, mutta eihän niitä siellä maaseudulla liiemmin ole, mikä on sinänsä vähän epistä. Kuopus jaksoi kuitenkin kävellä edestakaisin mökkitietä pitkät matkat, että sai haudutettua yhden Poke-munan. Välillä tyyppi huuteli tieltä, että vieläkö pitää paljonkin kävellä ja minä takaisin, että jatka vaan :D  Sillä välin uppouduin itse lukemaan Elena Ferranten kirjaa Loistava ystäväni, joka on muuten yksi parhaimmista tänä vuonna lukemistani. Suosittelen kaikille hyvän kerronnan ystäville! Kirja on ensimäinen suomennettu osa Ferranten kirjoittamasta neliosaisesta sarjasta. Minä niin toivoisin muita suomennoksia pikaisesti, mutta kun niitä tähän hätään ei ole, niin melkein kutkuttaisi lukea toinen osa englanniksi. Ensimmäinen osa jätti päälle sellainen nälän, että on suorastaan pakkomielle tietää mitä kirjan henkilöille tapahtuu seuraavaksi!

Tsemppasin myös kuntoilun suhteen ja kävin kipaisemassa pienen lenkin maalaistiellä ja huhkin vähän punnerruksia ja kahvakuulaliikkeitä. Yritän kovasti taistella maan vetovoimaa vastaan, enkä tahdo antaa sille periksi liian helpolla. Tosin jos heti kuntoilun jälkeen hipsii karkkipussille ja aukaisee siiderin, niin vaikutus voi olla vähän fifty-sixty. Mutta ajattelen niin, että kuntoilu teki hyvää kropalle, karkit ja sidu taas olivat mielenterveyden hoitamista :D

Nyt on taas edessä uusi viikko ja uudet tekemiset. Ja kenties ensi perjantaina taas istahdus mökin rappusille... Hyvää viikkoa kaikille! ♥


perjantai 19. elokuuta 2016

Kirkkaampi maailma, sekä aamujen kauheudesta

Pari viikkoa sitten jouduin nöyrästi marssimaan optikolle ja tunnustamaan, että taidan tarvita uudet silmälasit. Asia oli ollut mielessä vaatimattomat pari-kolme vuotta, mutta asian sinetöi se, kun mökillä pihatöissä pamahti puulankku suoraan silmälaseihin ja teki pintaan isot rumat naarmut.

Vaikeinta on aina se uusien pokien valinta. Malleja on noin tsiljoona ja sopivien seulominen on aluksi ihan mahdottoman tuntuista. Sovitin varmaan kolmisenkymmentä mallia ja niistä lopulta karsiutui välieriin n. puolenkymmentä mallia. Niistä sitten finaaliin meni kahdet, joista lopulta oli helppo nähdä, että ne toiset olivat selvästi paremmat. Sitten kun olin tehnyt valintani, alkoi jännitys. Että mitä jos valitsinkin väärin ja inhoan niitä ja tunnen oloni ihan tyhmäksi seuraavat pari vuotta? :D

Eilen sitten sain uudet lasit, ja eihän ole pahat? Minulla ainakin maailma kirkastui huomattavasti, kun on uusi naarmuton pinta.  Ei ole sumeuksia tai valoa oudosti taittavia kulumia. Enkä koe mitään isompaa identiteettikriisiä, vaan olo on melko kotoisa jo nyt.

 

Yllä uudet silmälasit. Alla vertailun vuoksi vanhat.
Ei hirveän isoa eroa loppujen lopuksi. 


Sitten arkiaamuista... Voi taivas, että vihaan aamuja. En ole ollenkaan aikaisen madon nappaaja, vaan luonnostani verkkainen illankukkuja. Jos saisin itse valita rytmini, niin menisin nukkumaan 23-24 ja heräilisin hitaasti 8-9 maissa. Arjen pakkorytmi kuitenkin pistää herätyskellon pirisemään 6.30, joten iltaisinkin on mentävä nukkumaan aikaisemmin kuin tahtoisi.

Sitten se aamujen käskytys ja lasten venkoilu, voi apua... Ennen kuin ollaan siinä pisteessä, että lähetän esikoisen kouluun ja saatan kuopuksen eskariin, niin pääni ympärillä on kiristävä vanne, sydän tykyttää ylikierroksilla ja stressikertoimet ovat huipussa. En tiedä olemmeko ainoa lapsiperhe, jossa hellantelttuset eivät tee juuri mitään ennen kuin äiti suuttuu joko vähän tai paljon. Hampaidenpesu, vaatteiden pukeminen, syöminen, liikkeelle lähteminen - kaikki yhtä kivireen vetämistä ja hampaidenkiristelyä.

Voisitteko nyt jo pestä hampaat! Miksi löit isoveljeä? Ootko sä VIELÄKIN pyjamassa? Nyt olisi jo pitänyt syödä, vauhtia, hopi hopi, kiirekiire, nyt jo suutun, RÄYH!! 

Varmaan tuttua monelle. Mutta voisivatko ne hellantelttuset vielä joskus oppia tekemään asioita ihan oma-aloitteisesti, ja varsinkin niin, ettei tarvitsisi joka asiasta hermostua ja karjua? Joka ikinen aamu uhkaan, että lähden vaan itsekkäästi töihin, enkä yhtään huolehdi kenenkään syömisistä, pukemisista ja ajoissa ehtimisistä. Koskahan toteutan sen? ;)

Voisin myös mielelläni ottaa iltaan lisätunteja. Sellaista, että saisi vaan virua sohvalla kirjan kanssa, ilman että lapset, mies, tiskivuoret tai pyykkikasat tarvitsevat minua. Saako jostain verkkokaupasta ostettua omaa laiskotteluaikaa?

Nyt meni vähän valituksen ja narinan puolelle, mutta sitä se elämäkin joskus (usein?) on. Aina ei ihan jaksa mukautua siihen, että on kiirekiirekiire ja se vanne kiristyy pään ympärille. Taitaa tulla viikonloppu juuri sopivasti. Ehkä se vannekin vähän taas löystyy ja sydänparka saa pompotella vähän hitaammin, kun on tiedossa kaksi hidasta aamua ilman stressiä.

Levollista viikonloppua kaikille! ♥


keskiviikko 17. elokuuta 2016

Jotain oikeinkin

Välillä sitä tuntee itsensä ja tekemisensä kaikin mahdollisin tavoin vääriksi ja virheellisiksi. Varsinkin, jos sattuu lukemaan iltapäivälehtien otsikoita. Tai tätä nykyä tuo pätee mihin tahansa lehtiin, niihinkin jotka ennen vanhaan olivat vielä ns. laatulehtiä.

"Söitkö banaanin ensimmäisenä aamulla. Tästä oudosta syystä johtuen ei olisi pitänyt."
"Pesetkö kasvosi suihkussa. Ei kannattaisi - lue miksi."
"Osaatko pestä kätesi oikein?"
"Oletko tehnyt nämä virheet lastenkasvatuksessa? Lue nyt Top 10."
"10 syytä miksi sinun tulisi opetella pureskelemaan ruokasi paremmin"

Tulee vähän sellainen olo, että mitään en sitten tietenkään osaa tehdä oikein. En töissä, kotona, enkä vanhemmuutta tai mitään muutakaan koskien. Että väärin meni ja koko elämä nyt sitten on ihan pilalla kerta kaikkiaan ja peruuttamattomasti. Väärin syöty, väärin pesty ja väärin eletty.

MUTTA nyt hyviä uutisia, sillä jotain voi tehdä oikeinkin! Jopa lastenkasvatuksessa. Hurraa.

Jossain tämä on varmasti muotoiltuna kivaksi klikkiotsikoksi, mutta omat aivoni eivät juuri nyt veny klikkiasteelle [johtuen siitä, että olen syönyt banaania aamulla ja pessyt kasvoni suihkussa sekä tehnyt muitakin fataaleita virheitä -> ihme, että olen ylipäänsä hengissä!]

Kolumni: 10 asiaa, jotka olet tehnyt lapsesi kanssa koko ajan oikein / Mielenterveyden keskusliitto.

Jatketaan siis tunteiden näyttämistä, masujen päristelyä ja rauhallisia viikonloppuaamuja. Jei :)

maanantai 15. elokuuta 2016

Arki, vol. 2

Nyt on arki alkanut kaikilla ja ihan toden teolla. Viime viikon pari viimeistä arkipäivää olivat lapsille pehmeää laskua eskariin ja kouluun. Nyt ovat jo normaalissa lukujärjestyksessä ja kurissa ja nuhteessa. Hyvä niin.

Päivät menevät sellaista haipakkaa, että minulle jää mieleen lähinnä jotain järjestymätöntä mössöä. Päivät ja tapahtumat menevät iloisesti sekaisin, joten älkää uskoko mitään, mitä sanon. Saatan puhua ihan puuta heinää. (Mikä sinänsä ei varmaan ole mitenkään uutta...)



Viime viikolla oli ainakin:

* Kuopuksen kesäkerhoa viikon alkupäivät. Oli kuulemma ihan tyhmä paikka, ja kaiketi voin yhtyä mielipiteeseen. Kesäkerho on lähinnä lasten säilöpaikka, eikä mikään kiva juttu ollenkaan. Ne onnekkaat, joilla on kynnellekykeneviä mummoja, vaareja, siskonkumminkaimoja tahi muita lähellä asuvia sukulaisia, välttävät moisen säilönnän.

* Samaisen kuopuksen iltakirkko koulutien siunaamisen merkeissä. Minulla oli pala kurkussa ja liikutuksen kyyneleitä silmissä alusta loppuun. Ei parane ajatella asiaa tai kyynelehdin näppäimistön märäksi...

* Kirkkohommelin yhteydessä törmäsin tuttavapariskuntaan, jonka toinen osapuoli kertoi, että oli päättänyt toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa. Hän oli lopettanut leipätyössään ja perustanut jonkinmoisen kuppilan. Olin ihan, että vau ja hienoa! Ihailen ihmisiä, joilla on visioita ja vielä rohkeutta toteuttaa niitä.

* Esikoinen solahti tokaluokalle vaivattomasti. Sama ope ja sama luokka (höh, miksei edes luokka vaihtunut, ihan tylsää...) ja samat kaverit. Oli kuulemma kivaa ja yhtään ei jännittänyt.

* Kuopuksella eskarin alku otti vähän enemmän luonnolle. Tyyppi marssi kiltisti jonossa sisälle, mutta itkua visusti pidätellen... Vanhempia ei toivoteltu tervetulleeksi sisään eskariin, joten ei auttanut kuin lähteä töihin ja itsekin vähän pidätellä itkua. Vanhemmuuden kipeitä hetkiä, kun pitää vaan luottaa, että se itkusilmäinen lapsi tyyntyy ennemmin tai myöhemmin, löytää paikkansa luokassa ja tuntee olonsa turvalliseksi.

* Viikonloppuna pidin kotia pystyssä, kun mies oli isojen poikain riennoissa. Katsoin muksujen kanssa leffaa ja söimme noin viisitoista kiloa herkkuja. Ainakin melkein. Hyvä ystävä kävi kylässä ja turisimme neljä tuntia putkeen. Nyt on takataskussa muutamiakin pimeyden- ja tylsyydenkarkotuskeinoja syksylle suunnitelmissa ;)

--
Vielä pitäisi kaivaa itselle luottamus ja tsemppihenki siihen, että tämäkin syksy menee hyvin. Että pystyn, jaksan ja jopa onnistun erinäisissä asioissa. Herkkis joutuu tolkuttamaan itselleen aika usein, että kyllä minä kelpaan, osaan, jaksan, pärjään jne. Tarpeeksi kun niitä toistelee, niin alkaa jossain vaiheessa uskoa. Kunnes kierros alkaa alusta ;)

Adios ja kivaa viikkoa!

tiistai 9. elokuuta 2016

Arki, vol. 1

Viikonloppuna hengasimme suurimman osan ajasta poikien futisturnauksessa. Melkein oli arkinen olo kaikkine kiireineen (koska peli alkoikaan, mitä ruokaa, mistä, kiire!!), mutta lisäpisteitä ulkona olosta ja mukavasta fiiliksestä. Vielä on pelaaminen tuolla tasolla sellaista sopivan harrastelijamaista ja lapsenomaista. Osa pienemmistä pelaajista on vielä haahuiluvaiheessa (Hei, kato lentokone! Oho, tuliko maali?) ja osa jo hyvinkin kunnianhimoisia ja taitavia. Meidän juhlahetki oli, kun kuopus laukoi kaksi maalia yhdessä pelissä. Vaikka muuten hän on toisinaan hyvinkin ujo ja syrjäänvetäytyvä, niin pelissä hänestä jo löytyy rohkeutta ja taistelutahtoa.

 
Maanantaina toinen aikuisperheenjäsen palasi sorvin ääreen ja yksi lapsonen pariksi päiväksi kerhoon. Torstaina pyörähtää käyntiin eskari ja koulu - ja sekös on jännää kaikille! Äitinä tosin pahoin pelkään, että minulta on taas jäänyt jotain huomaamatta tahi muistamatta. Luultavasti onnistun viemään ne sinne vääränä päivänä ja ihan väärään paikkaankin.

Kuopukselle on käyty ostamassa eskarireppu, jonka poika valitsi varsin määrätietoisin ottein: "Minä en tykkää mistään kuvista" ja valitsi musta-punaisen sporttisen repun. Minä hämmästyin moista määrätietoista ja varmaa otetta. Meidän herkkiksessähän taitaa piillä lujatahtoinen ja oman makunsa tunteva nuori mies! Omaa penaalia tai kyniä ei vielä eskarissa tarvitsisi, mutta sellaisetkin ostettiin. Samoin esikoiselle kyniä, kumeja ja terotin. Ehkä jäin lapsena vaille haluamiani tupsukyniä, hajukumeja ja glittereitä, joten kompensoin sen nyt ostamalla pojille heidän toivomansa koulutarvikkeet :D

Luultavasti edessä on kaikenlaisia ylläripuutteita, kuten aina. Ulkohousut on todennäköisesti kulutettu puhki tai mystisesti kadonneet kesän aikana. Kumppareiden sopivuus pitäisi tsekata ja varmaan kaikenlaista pientä tai isoa puutetta ilmenee viimeistään siinä vaiheessa, kun sää viilenee. Mutta en ihan vielä jaksa stressata ja alkaa koluta kaappeja vimpan päälle. Opettelen hälläväli-meininkiä ja Katsotaan sitä sitten -filosofiaa. Kun olen suurimman osan elämästäni hötkyillyt ja hermoillut - suurimmaksi osaksi turhaan - niin ehkä siitä voisi yrittää jo opetella pois.
 
Olen myös printannut itselleni kaikenlaisia voimalauseita keittiön- ja vessanoviin. Kaltaiseni maailman tuulissa helposti heiluvan herkkiksen on tärkeää muistaa, että meistä hipsuistakin* löytyy vahvuutta ja voimaa. Minäkin voin kestää kaikenlaista pyöritystä, kiirettä ja vaikka mitä vastoinkäymisiä. Voin jopa vahvistua niistä lisää, jos niikseen päätän. Ja minähän olen päättänyt, etten jää arjen enkä kenenkään tai minkään jalkoihin.

    *) erityisherkkien itselleen keksimä lempinimi, ainakin joissain piireissä :)



Tsemppiä meille kaikille arjen sankarittarille ja sankareille! Muistetaan, että vaikka elämä ja arki on joskus raakaa, niin meissä piilee enemmän voimaa kuin uskommekaan ;)

♥♥♥

kuvat: http://www.lifehack.org/articles/lifestyle/25-quotes-about-true-wisdom.html, http://www.simplebeautifullife.net/inspirational-quotes/ ja http://www.briantracy.com/files/pages/squeeze/goals.html?cmpid=2269&proid=4108 

perjantai 5. elokuuta 2016

Selfie-minä vs. paljas minä

Tiia K:lla oli niin mainio postaus selfieistä ja hienoa keskustelua kommenteissa, ettei minulla ole siihen mitään lisättävää. Jäin vain miettimään itsekseni kaikenlaista liittyen omakuvaan ja siihen, millaisena haluamme näyttäytyä muille - ja miksi.

Meillä jokaisella on varmasti erilaisia versioita itsestämme (kaikkein sisin ja salaisin, työminä, ystäväminä, ruokakauppaminä jne...). Joillain eri roolit ovat hyvinkin lähellä toisiaan, ja silloin ihminen on mielestäni aito ja teeskentelemätön. Sitten on niitä, joilla on sujuvasti kymmeniä erilaisia rooleja, ja joita he vaihtavat tilanteen mukaan. No, miksei niinkin ja jokainen tyylillään, mutta minä en saa sellaisista ihmisistä oikein kiinni - että lintu vai kala..? Enemmän pidän aitoudesta.

Mutta niihin selfieihin. Minä olen lähes poikkeuksetta julkaissut itsestäni vain sellaisia kuvia, joissa mielestäni näytän riittävän kivalta. Facebookin profiilikuvat taas ovat sellaisia, että tällään itseäni sopiviin kuvakulmiin kymmeniä eri kertoja. Tukka pitää tietenkin olla kunnossa, naama kiiltämätön ja yleisilme mukava. Toisaalta siinä ei mielestäni ole mitään pahaa. Kukapa nyt ei haluaisi näyttää nätiltä ja antaa itsestään parhaan mahdollisen version ulkomaailmalle.

Mutta entäs jos uskaltaisi näyttää ihan joltain muulta ja jos sekin olisi ihan ok? Yritän oppia tämän myötä itseni sietämistä, hälläväliä-meininkiä ja irtipäästämistä tietyistä pinttyneistä käsityksistä itseäni kohtaan. Sanottakoon vaikka, että olen aina ollut vähän alemmuuskompleksinen ja minäkuvani ei todellakaan ole ollut - eikä aina ole vieläkään - kovin mairitteleva. Olen vähän sellainen ihminen, että "älkää nyt mua ainakaan huomatko, ja hyvänen aika kun olen kuitenkin ihan läski ja ruma ja kukaan ei musta tykkää"... Tiedän, että tuo on ihan tyhmää ja perusteetonta, mutta ne ajatukset vaan ovat niin piukassa.

Here we go... :D


Yllä: valmiina töihin. Aamupalat ja meikit nassussa, tukka harjattu ja keittiön ikkunasta tuleva valo on just sellainen armollinen. Kännykässä en (enää) pidä mitään selfieiden siloittavaa efektiä, mutta tietty luonnonvalo tekee tuon efektin ihan itsestään.


Töissä. Valo ei niin armollinen, ilmeet ei niin harkittuja ja valo mitä sattuu.


Mutta ennen tuota kaikkea edellämainittua olin hyyyyvin uninen, pörrötukkainen ja - heh - ei niin kovin huoliteltu. Suoraan sängystä noustua näytän tuolta. Paitsi että tuossakin valo oli jotensakin armollinen ja jättää paljastamatta pahimmat rypyt, tummat silmänaluset ja nypyt.

Kas näin, ja olen yhä jopa hengissä. Jään prosessoimaan omakuvaani ja yritän opetella nauramaan omille pöhköille luuloilleni ja komplekseilleni ;)

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Pikapaluu ja pikafaktoja

Viimeksi oli pikamoi, nyt on pikapaluu. Ehkä ryhdyn tätä menoa pikabloggaajaksi. Instassa olen aktiivisempi, käykää sieltä kurkkimassa räpsyjä ;)


♥ Kesäloma tuli ja meni. Teki hyvää lojua maalla, istuskella pellon laidalla ja lukea. Tuijotella pilviä, pelata lasten kanssa mölkkyä, olla vähän siellä ja täällä. Join loputtoman pitkiä aamukahveja ja nautin aikatauluttomuudesta.

♥ Kesä tekee sielulle mannaa, mutta hiuksille ja iholle se on kauhu. Eilen petrasin ja kävin kampaajalla. Illalla kuorin kasvot ja laitoin kasvonaamion. Näytän taas hieman enemmän ihmiseltä.

Ennen kampaajaa ja kasvonaamiota. Valo sentään
oli varsin armollinen :) 

♥ Aion hankkia myös uudet silmälasit. Nykyiset ottivat hieman kolhua mökillä reuhatessa. Vinkki: älkää tunkatko mitään puolilaholla laudanpätkällä. Se voi päsähtää suoraan naamaan ja silmälaseihin ;)

♥ Kroppani kulkee vielä lomarytmissä. Illalla ei nukuta yhtään ja väkisinkin venyy puolille öin ennen kuin pääsen sänkyyn. Aamulla on sitten ihan tuskaa kiskoa itsensä ylös...

♥ Poden blogikriisiä. En oikein tiedä mitä tällä tekisi. Jatkaako, eikö jatkaa? Jos jatkaa, niin samalla tyylillä vai pitäisikö vaikkapa alkaa vihdoin miettiä, että mikä blogi tämä oikein on? Megakriisi siitäkin, etten tiedä osaanko/uskallanko enää olla niin avoin kuin haluaisin. Ja jos en pysty olemaan avoin ja luottavainen, niin mikä minun tyylini bloggaajana silloin olisi? Kertoa valkoisista sohvatyynyistä (jotka ovat pesun tarpeessa) tai perslihasten treenaamisesta (sohvalla)?

♥ Ystävät ovat elämän suola. Haluan taas nähdä kavereita ja liikkua ihmisten ilmoilla, kun elämä loman jälkeen asettuu normaaleihin uomiin. Lomalla olin enimmäkseen erakko ihmispakoilija, koska koin oman ajan ja yksinäisyyden tarvetta todella vahvasti.

♥ Tänään näen Sutkautus-Elisan ja se jos mikä on huippua! Naurua ja iloa luvassa :)

Mitä teille kuuluu, blogiystävät?