perjantai 29. huhtikuuta 2016

Peto on (melkein) irti

Koko kevätkauden olen siunaillut miten harvoin sitä nykyään tapaa ketään kavereita. Saati, että elämä olisi niin villiä, että päätyisi joskus pitämään hauskaa viinilasillisille (tai mielellään -pullollisille, öhöm). Elämä kun kulkee sitä rataa, että aamulla töihin, iltapäivän lopulla kotiin. Siellä ruuanlaitot, tiskit, pyykit sun muut. Lasten harrastukset, kyläilyt ja wilma-viestien hartaat pänttäämiset (äiti siis pänttää - ei lapset). Siinä se päivä sitten menikin. Sama viitenä päivänä viikossa.

Niinä kahtena muuna päivänä sitten lähinnä virutaan ja vanutaan väsymyksessä. Joskus sitä innostuu kuntoilemaan tai ulkoiluttamaan kameraa, jos se sopii edellä mainittuihin aikatauluihin. Kavereita tapaan äärimmäisen harvoin. Lasten kavereita sitäkin useammin, mutta en aina niin välittäisi höpöttää minecraftin ääriliskoista tai jonkun kännykkäpelin pisteiden kerryttämisestä - anteeksi vain pikkunöösit...

Tänään sitten olisi tarjolla niinkin harvinainen keissi kuin ystävän tapaaminen kaupungilla töiden jälkeen. Auton jätin aamulla kotiin, jotta saan kerrankin lipitellä aikuisessa naisseurassa ne kaivatut parit lasilliset. Rasti seinään! Tässähän ne tämän vuoden "biletykset" sitten varmaan tuleekin hoidettua :D
(Paitsi että mistä vetoa, niin tapaaminen vielä peruuntuu, kun joku tai jonkun lapsi sairastuu...)

Villiä sekin, että toisen kaverin kanssa päätettiin ostaa liput marraskuiselle Antti Tuiskun keikalle! Jee! Eli tämän päiväisen viinilasillisen lisäksi päätynen jonnekin julkiselle paikalle ystäväseurassa toisenkin kerran tänä vuonna. Tai ylipäänsä näen jotain ystävää. Suorastaan villiä..? Eh..?

Joskus ennen muinoin olin se tyttö, joka oli aina valmis - kuin partiolainen konsanaan - lähtemään hauskanpitoon. Käytiin ystävien kanssa kahviloissa, baareissa, ravintoloissa, taidemuseoissa, piknikeillä, risteilyillä, vaikka missä, ja paljon. Ei tarvittu viikko- tai kuukausikausien mittaisia suunnitteluja, jotta pystyttiin tapaamaan. Oltiin iloisia ja kepeitä ja huolettomia (ja toki lapsettomia).

Kaipaan välillä sitä, että olisi toisinaan tuota hetkien kimallusta. Mielelläni vaihtaisin viikon ruokalistojen suunnittelun, perheen ruokaostosten tekemisen ja kalenterien sumplimisen ainakin hetkeksi siihen, että voisi soittaa ystävälle, että mennäänkö hei tanssimaan?! Ja sitten tanssittaisiin, juotaisiin skumppaa, naurettaisiin kaikelle ja kaikille ja oltaisiin hetken aikaa ihan että "iih, elämä on sitten fantastista".

Tänään ehkä peto ei ole irti - paremminkin äiti, joka kahden lasillisen jälkeen varmaan haukottelee ja toteaa että voispa lähteä jo himaan. Alan kyllä vakavasti suunnitella, että ryhdyn kehittämään sisäistä petoani ja teen elämääni tilaa ystäville ja mille tahansa hauskuudelle (en ole turhan kranttu)!


PS. Kokonaan toinen stoori olisi se, että pitäisi jossain ihmeen välissä ehtiä/jaksaa nähdä sukulaisiakin, joista tietenkään kukaan ei asu ihan nurkan takana... Omg ja voihan huono omatunto!!

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Päivän älähdys

Juttu iltapäivälehdessä: (valitettavasti ette tässä nyt näe kuvaa, sattuneista syistä)


Oikeasti?? 

Voi kiesus! Pikkuleijonat voittavat MM-kultaa ja jonkun pimun mielestä on asianmukaista julkaista asian johdosta alusvaatekuva itsestään ja lähettää sen myötä onnittelut alle 18-vuotiaille maailmanmestareille?! 

Varmasti pikkuleijonissa jo kaikki ovat nähneet ennenkin puolialastomia naisia, että tuskinpa tässä keneltäkään menivät neitseelliset silmät pilalle. Mutta noin muuten - miten meni niinku omasta mielestä?  

Kyllä on taas roolimallia pikkutytöille: Lähettäkää toki itsestänne alusvaatekuvia onnitteluksi. Haloo nyt ihan oikeasti! 

Mikä tätä maailmaa vaivaa? Media pursuaa (puoli)alastomia pikkumissejä, tyrkkyjä povipommeja "vaate""kauppiaita", playboy-malleja, fitness-tähtösiä, viidakon tähtösiä, "täydellistä" poikamiestä jahtaavia pimuja ja muita epätoivon vimmalla itseään julkisuuteen tunkevia turhakkeita. Anteeksi vain, mutta tätä menoa voimme heittää hyvästit feminismin ja tasa-arvon aikaansaannoksille. Aika monessa tapauksessa voisi sanoa, että tyttöjen koulutus on mennyt hukkaan, jos lopputulos ja uran huipennus on (puoli)alastonkuva jossain iltapäivälehdessä tai miestenlehdessä. 

Peräänkuulutan samaa kuin Rva Kepponen (klik). Missä ovat ne roolimallit, jotka edustavat älyä, koulutusta ja sivistystä? Missä olisi reality-ohjelma, jossa kilpaillaan fiksuudella, eikä rintojen kuppikoolla tai takamuksen koostumuksella? Missä näkisi oikeasti älykkäitä, koulutettuja naisia tekemässä jotain merkityksellistä? Koska heitä kyllä on, mutta heitä ei haluta näyttää. Miksi? 

Oikea sivistys ja koulutus kestää silloinkin, kun se aikoinaan täydellinen pakaralihas on kohdannut maan vetovoiman. 

Ugh. Olen puhunut. 

Ps. kuka on Pia Lamberg..? 

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Päivän naurut, ja miksei mulla säkenöi?

Tänään huomasin eräästä kosmetiikkamainoksesta jotain kiintoisaa. Joillain naisilla näemmä valokynät säkenöivät kiehtovasti. Ryhdyin heti tuumasta toimeen ja testasin oman valokynäni. Mutta vaikka miten tuijotin, niin ei se säkenöi. Ei yhtikäs! Tuijotin vielä lisää, yritin loihtia mielessäni loitsuja, mutta ei edes yhtäkään säälittävää kipunointia. Olkapää kyllä kramppasi ja silmät meinasivat mennä kieroon - se nyt vielä olisi puuttunutkin...

Ei pihkura! Eikö se vieläkään säkenöi?!?
Bullocks! I stare and stare, but it doesn't shine?!!

Postasin kuvan facebookiin ja viisas ystäväni huomasi, että mullahan on tuossa kuvassa korkki kiinni. Voi turkasen pannahainen! Eihän se tietenkään silloin säihky. Mutta sanottakoon, ettei korkin poistaminenkaan auttanut. Päädyin seuraaviin vaihtoehtoihin: 1) minulla on käytössä väärä kosmetiikkamerkki, 2) en ole lakannut kynsiäni, kuten kuvan malli tai 3) minulla ei vain ole taikavoimia (tai 4) ei ollut käytettävissä ammattimaskeeraajaa, kuvankäsittelijää, ammattivalokuvaajaa ja kymmenen hengen taustatiimiä).

Täytynee lähteä ostamaan parempi valokynä (iivsanloorään se olla pitää) ja laittaa vielä varmuuden vuoksi valitus Lumenelle, että miksi hiivatissa teidän valokynät eivät säihky? Yhtään en edes näytä valovoimaisen säkenöivältä, kuten pitäisi. Tässähän iskee ihan alemmuuskompleksi.  

Idea ei tietenkään ole alunperin minun (koska minulla ei siis säkenöi), vaan sain inspiraation Celeste Barberin tekemistä parodiakuvista, klik. Nauroin ääneen kuvien äärellä, sillä median ja monien naisjulkkisten antama naiskuva on vähintäänkin naurettava ja Celeste tuo sen esiin loistavalla tavalla. Mimmi postaa näitä mainioita kuviaan mm. Instagramiin ja Facebookiin. Käykäähän hihihittelemässä :)

Kuva: Yves Saint Laurent [se ylempi, toim. huom.]

torstai 21. huhtikuuta 2016

Pitäisi

Tein juuri pahan virheen: aloin miettiä mitä kaikkea pitäisi tehdä. En tietenkään osaa ajatella yhtä asiaa kerrallaan, vaan tietoisuuteen vyöryy kaikkien tekemättömien asioiden valtaisa massa sellaisenaan. Sitten ahdistaa, menee voimat eikä pysty viemään edes likaisia sukkia pyykkikoriin.

Pitäisi
  • vaihtaa kukkamullat 
  • imuroida koko huusholli
  • varmuuskopioida tietokoneella olevat valokuvat 
  • järjestellä albumeihin valokuvat, jotka tilasin kolme vuotta sitten
  • pistää tilaukseen valokuvat viimeisen kolmen vuoden ajalta (rytmihäiriöitä tässä kohtaa...)
  • soittaa sukulaiselle, johon lupasin olla yhteydessä jo monta kk sitten
  • viedä varastoon loput talvitakit ja -kengät
  • varata kirppispöytä ja viedä myytäväksi kolme Ikea-kassillista tavaraa, jotka ovat olleet monta kk varastoituna saunan lauteille
  • tehdä taas vaihteeksi läpi kuopuksen puheharjoitukset, jotka aina unohtuvat
  • miettiä viikonlopun ruokalista ja käydä kaupalla
  • ripustaa lattioilla lojuvat taulut seinille
  • järjestellä eteisen kaapit
  • keksiä järkevä säilytystapa ulkokengille (meillä on ihan p***a eteinen eikä aso-asuntoon viitsi alkaa uhrata rahaa remontteihin tai pysyviin kaappeihin) 
  • varmaan miljoona muutakin asiaa, mutta tässä kohdassa alan hyperventiloida. 
Sen sijaan haluaisin
  • tavata ystäviä - edes joskus. En rehellisesti sanoen muista milloin olen ehtinyt nähdä omia ystäviäni. Monta kertaa on peruuntunut (miehen työt ovatkin venyneet, jonkun lapsi on sairastunut, milloin mitäkin). Milloin elämästä tuli sellaista, ettei ehdi nähdä ketään muuta kuin työpaikan ihmisiä ja kotiväkeä?? Kadehdin isosti niitä, jotka ehtivät tavata ystäviään. 
  • lukea, lukea ja lukea. Haluan uppoutua tarinoihin ja eläytyä niihin.
  • urheilla, tulla hyvään kuntoon ja hankkia lihakset (hieman fätness-filosofiasta poiketakseni)
  • matkustaa jonnekin. Ihan mihin tahansa. (Mutta ehkä sitä ei menetä mitään, kun mokomat räjäyttelevät lentoasemia ja kohta varmaan turistikohteiden uimarantojakin...) 
  • tehdä jotain normaalista arjesta poikkeavaa.
Haluaisin rakentaa itselleni elämän, josta ei olisi tarvetta haikailla lomalle tai jonnekin kauas pois. Tosin se varmaan vaatisi lottovoiton tai vähintään au-pairin. Ainakin uuden hermojärjestelmän tai jonkinlaisen lobotomian. 
 
Terveisin nimimerkki "Arjen ahdistama epänainen" 

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Juhlahumua

Viikonloppuna meillä juhlittiin 6 vuotta täyttänyttä kuopusta. Hip huraa!

Tänä vuonna tarkoitus oli vetää synttärit mahdollisimman vähällä vaivalla ja stressittömästi, mutta minut tuntien varsinkaan tuo jälkimmäinen ei voi ihan täysin toteutua. Onnistuin kuitenkin sikäli, että aloin vakavasti suunnitella ostoslistoja ja tarjoiluita vasta torstaina, jolloin synttäreihin oli enää kaksi päivää. Yllätyin itsekin moisesta huolettomuudesta!


Torstaina hoidin isoimmat ostokset ja leivoin kakkupohjan (2*kääretorttupohja). Perjantaina täytin kakun ja hoidin muutamat pienet täydennysostot sekä pistäydyin Tigerissa. Stressi- ja äänitaso alkoi kieltämättä hieman nousta illan mittaan. Mies aina sanoo, että stressaantuneena puhun niin kovaa, korkealta ja nopeasti, ettei hän saa mitään selvää - haha, ehkä hyvä niin :D

Lauantaina onnistuin jotenkin laiskottelemaan aamusta hieman liikaa, ja sitten tulikin jumalaton kiire ja hässäkkä. Mutta tadaa - sain tarjoilut ja kaiken valmiiksi juuri viisi minuuttia ennen ensimmäisiä vieraita :D  Ylpein olin aikaansaamastani jalkapallokenttäkakusta. Se oli varsin helppo ja sopiva tällaiselle rähmäkäpälälle. Täytteenä oli kaikkea "tavallista" (rahkakermavaahtoa, banaania, omena- ja mansikkahilloa) ja koristeena kermavaahtoa, vihreitä nonparelleja ja sokerikuorrutteella vedetyt reunaviivat ja marenkiset (?) jalkapallot. Tarkoitukseen löytyy valmis setti, jonka onnekseni bongasin torstain kauppareissulla.

Ensin olivat vuorossa päivänsankarin kaverivieraat, yhteensä kuusi kappaletta. Joukossa oli muutama tyttökin, mikä ehkä hieman rauhoitti yleistunnelmaa, ainakin siihen saakka kunnes kaikki olivat vahvassa sokeripöllyssä. Juhla-ajaksi oli varattu puolitoista tuntia, mikä tuon ikäisille on mielestäni ihan sopiva aika. Loppuajan olimme pihalla leikkimässä polttopalloa ja hippaa ja puhaltelemassa saippuakuplia. Suurimmat sokerihuurut jäivät auringonpaisteiseen ulkoilmaan.

Lapsivieraiden jälkeen oli n. tunti aikaa siistiä sotkut ja laitella hieman lisää tarjoamisia. Itse kokattuja tarjoiluja olivat kakku ja pellillinen kinkkupiirakkaa. Kaikki muu oli valmista tai puolivalmista sekä hieman koreammaksi tuunattuja karkkeja. Tigerin coctail-tikut ovat ihan ykkösiä, sillä niillä saa melkein minkä tahansa näyttämään juhlavammalta. Pakastecoctail-piirakatkin näyttivät vähemmän brutaaleilta saatuaan päälleen koristetikun :)

Päivänsankari oli tyytyväinen juhliinsa ja sai lahjaksi aikamoisen kasan legoja (jotka nyt on levitelty ympäri lattioita, kuinkas muutenkaan). Äiti oli varsin uupunut kemujen jälkeen, eikä mieskään erityisen energiseltä näyttänyt. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Väsyneenä, mutta onnellisena saattoi vedellä - fätness-linjan mukaisesti - jäljelle jääneitä herkkuja ja lipitellä viinilasillista.

Lopuksi vielä lista tarjoiluista:

* pellillinen kinkkupiirakkaa
   (http://www.hellapoliisi.fi/piirakat/suolaiset-piirakat/3025-talkoovaen-kinkkupiiras) 
* valmiita pakastepasteijoita
* nakkicoctail-tikut
* porkkana- ja kurkkutikut
* hot rodeja
* kultakaloja
* minikorvapuusteja
* minitikkareita
* karkkitikut
* fasupaloja
* täytekakku
* mehua, simaa ja limpparia






perjantai 15. huhtikuuta 2016

Fätness-päiväkirjat

Eilen illalla erehdyin television ääreen katsomaan pariksi kymmeneksi minuutiksi Fitness-päiväkirjoja. Pakko sanoa, että sain allergisen reaktion. (Voi sitä äzzävikaisen zözzötyksen ja pinnallisen itsekeskeisyyden määrää!)

Ajattelinkin vastapainoksi lanseerata uuden tv-sarjakonseptin: Fätness-päiväkirjat! Tai kotoisammin Fättärit. Siinä olisin tietenkin minä anti-tähtibloggari (vrt. eräs omien sanojensa mukaan tähtibloggari siitä Fitnezz-päiväkirjoizta). Sitten mukana voisi olla valikoitu joukko huippumimmejä täältä realistisesta blogimaailmasta. Fättiys ei ole vaatimus, vaan lähinnä mielentila tässä tapauksessa. Ulkoisesta läskistä tosin ei ole haittaa - päin vastoin.

Eka jakso voisi alkaa siten, että kuvaan itseäni kotisohvalla, rutistellen lörppää vatsanahkaani ja kehuisin, että kylläpä on muuten tosi hyvin mennyt treeni perille, JES! Sitten siirtyisin siihen itse treenaamiseen, joka voisi olla monipuolinen otos lorvailua, (fiksujen) kirjojen lukemista ja juustonaksujen syömistä sohvalla. Voisin samalla valottaa miten tärkeää on nousujohteinen treeni. Ei riitä, että treenaa viisi minuttia, vaan treenin pitää olla intensiivistä ja pitkäjänteistä. Että jos tällä viikolla luen perusromaanin, niin ensi viikolla sitten jo Tolstoin Sota ja rauha. Ja treenin palautusjuomana itseoikeutetusti siideri!

Sitten siirryttäisiin ravinto-osioon, jossa laskisin päivän ruoka-annoksen tarkkaan ravinto-oppia noudattaen. Flavonoidit ovat fätness-elämäntavassa avainasemassa, ja niitähän tunnetusti riittää suklaassa ja punaviinissä. Karkeissa puolestaan on riittävästi hiilihydraatteja, joita aivot tarvitsevat edellä mainitussa intensiisivessä treenauksessa. Tv-kuva näyttäisi miten punnitsen päivän ravintoannosta: 200 grammaa suklaata, kolme lasia punaviiniä ja kipollinen karkkia. Vatsantäytteeksi voisi toki sitä ennen vetäistä vaikka mehevän palan pizzaa.

Välillä voisi peilistä tuijotella pikkiriikkinen toppi päällä, että kyllä kuulkaazzz hyvältä näyttää ja vatsan one-pack alkaa mukavasti piirtyä esiin. Siitä voisikin sitten uuvuttavan treenipäivän jälkeen siirtyä lepo-osioon, eli köllimään unten maille. Sieltä vällyjen välistä voisin taas kuvata itseäni ja zözzöttää (anteeksi, se olikin eri formaatti, johon se zzihinä kuuluu) siitä miten ihana fiilis on olla, kun takana on niin tsemppihenkinen ja tiivistahtinen raskas päivä! Että kyllä tää elämä kuulkaaz vaan on niin ziiztii! ♥  (Anteeksi jälleen, olen takuulla saanut zzz(ika?)-viruksen, kiitti vaan...)

Kuka lähtee mukaan ja olisko lisää ideoita?

torstai 14. huhtikuuta 2016

Koululainen ja kesäpulma

Kesän lähestyminen on ensisijaisesti upea juttu. Mutta pientä päänvaivaa aiheuttaa ekaluokkalaisen ajanvietto. Minulla on lomaa neljä viikkoa, miehellä kolme - noista kaksi viikkoa pidämme yhtä aikaa. (En jotenkin yhtään halua ryhtyä siihen, ettei perheellä olisi yhtään yhteistä lomaa ja koko ajan toinen joutuisi yksin olemaan vastuussa lapsista.) Sekä miehen että minun työpaikoillani on suositus lomailla heinäkuun aikana, joka on hiljaisinta aikaa töiden kannalta.

Omasta takaa pystymme olemaan lasten kanssa viisi viikkoa. Kuopuksella on lomaa tarhasta 6 viikkoa ja esikoisella koulusta 10 viikkoa. Aika monta viikkoa siis jää sumplittavaksi, jotenkin.

Tarhalainen on hoidossa juhannukseen saakka, mutta koulut sen sijaan loppuvat jo kesäkuun ekalla viikolla. Koululaiselle olisi tarjolla kesäkerhoa juhannukseen saakka, mutta hinta on huimat 100€/viikko. Edelliskesän kokemuksesta tiedän, että sanan "kerho" voisi korvata sanalla "täyteenahdettu karjaparkki". Sijaintikin olisi meille tuiki tuntemattomassa koulussa toisella puolella kuntaa. Joten noista kolmesta syystä päädyimme siihen, että kesäkerho ei ole meille sopiva vaihtoehto.

Pienet kesävarpaat ♥ 
Minun isäni ei terveydentilansa ja välimatkan puolesta pysty lainkaan osallistumaan lastenhoitoon. Miehen vanhemmat pystyvät ottamaan jonkin verran vastuuta, mutta terveyssyistä johtuen kuvioissa on aina jännitysmomentteja. (Hieman kateellisena kuuntelen niiden tarha- ja koulukavereiden juttuja, jotka viettävät puoli kesää mummolassa...) Sitten on pari satunnaista sukulaista, joiden varaan ehkä voi laskea päivän-pari. Viittä viikkoa yhtäjaksoisesti ei millään pysty järjestämään hoitoa/ajankulua esikoiselle, vaikka miten yrittäisi jakaantua moneen osaan...

Summa summarum - paljon sumplimista ja selviytymistä tullaan tarvitsemaan. Käytämme miehen vanhempia siinä määrin kuin on kohtuullista ja mahdollista. Lisäksi pikku hiljaa kevään mittaan totuttelemme siihen, että ekaluokkalainen viettää joitakin tunteja koulupäivien jälkeen itsekseen. Muutamista tunneista voi sitten pikku hiljaa tähdätä puolikkaaseen päivään. Ja kesällä väistämättä tulee paljon päiviä, jolloin esikoinen on itsekseen kokonaisia päiviä.

Olen varautunut siihen, että mahdollisesti joudun ottamaan palkatonta lomaa, jolla saisi ratkaistua ongelman esim. yhden viikon osalta. Enempään ei kukkaro - ja tuskin työnantajakaan - anna myöden. Töissä yritän kevään mittaan tehdä työtunteja sisään (mikä on kyllä vaikeaa, kun usein mies tekee pitkää päivää ja pian alkava lasten jalkapalloharrastus pitää huolen siitä, että kahtena päivänä viikossa pitäisi lähteä töistä varsin hyvissä ajoin - argh!). Saldotunteja voisi sitten kesällä hyödyntää lyhyempinä työpäivinä. Mutta katsotaan miten käy...

Miten teillä muilla töissäkäyvillä pienten koululaisten vanhemmilla on ratkaistu ajankäyttö? Vinkkejä otetaan vastaan :)
-
Edit. Unohdin mainita, että meillä mies työskentelee enimmäkseen kotoa käsin. Silloin kun ei ole asiakastapaamisissa, niin on sitten kotona tekemässä paperihommia. Ei ehkä samalla tavalla läsnä kuin iltaisin ja vapaalla, mutta kuitenkin sillä tavalla turvana, ettei koululainen ole ihan ypöyksin :)


maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kevätvilli

Tämä on sitä vuodenaikaa, kun rinnassa alkaa pulppuilla ja kuplia. Valo, lintujen laulu ja maan pinnan alla kytevä elinvoima puskee tajuntaani kuin betonijyrä ja tekisi mieli hyppiä ja pomppia silkasta ilosta. Toisinaan tuntuu melkein maaniselta, kun haluaisi tehdä samaan aikaan sataa asiaa ja sitten toisaalta vain istua ja tuijottaa kevätluontoa. (Tai no, kevätluonto kaupunkialueella on vielä melko harmaa ja pölyinen, mutta jos nyt leikitään, että saisi tuijotella pelkästään järvenrantamaisemaa...) 

  
Lauantaina lenkkeilin lasten fillareiden perässä ja iloitsin siitä, että nykyään tuollainen liikkuminen jo onnistuu hyvin. Vielä vuosi sitten kuopusta sai olla nostelemassa pystyyn ojanpientareilta ja tyynnyttelemässä epäonnistumisen aiheuttamia itkupotkuraivareita. Nyt tyypit mennä viilettävät ja itse täytyy vaan yrittää pysyä jotenkin perässä... 

Illalla rehkin vielä kahvakuulatreenin ja tunsin itseni sen jälkeen voittajaksi - ja erittäin hikiseksi. Loppuilta oli saunomista, herkkuja ja Wallanderia miehen kainalossa. Niin kotoisaa ja leppoisaa. 

Sunnuntaina raahasin vastahankaisen jälkikasvuni kenkäostoksille. Kukkaro keveni neljän kenkäparin verran ja äidin hermot vielä useamman sovittelukerran verran...  Melkoista vääntöä saada 5- ja 7-vuotiaat pojat kärsivällisesti istumaan aloillaan ja sovittelemaan kenkiä. 

Iltapäivällä höntsäilimme jalkapalloa koko perheen voimin. Meillä kaikilla on melko voimakas kilpailuvietti, mikä aiheuttaa toisinaan hieman draamaa ja kuumia tunteita. Krhm, itsekin taisin polkea jalkaa, kun pallo lipui harmittavasti ohi maalin monta kertaa... Pojilla on selkeä vietti palloiluun, ja ensi viikolla pääsevätkin purkamaan energiaa futiskouluun (ja vanhemmat roikkumaan kentän laidalle). 

Illalla kirmasin vielä järven rannalle kameran kanssa. Niin silmiä hivelevän kaunista! Täysin tyyni järvi, sulamista odottavia jäälauttoja ja uskomattoman kaunis ilta-aurinko. Sieluni kylpi kiitollisuudessa ja sen hetken kauneudessa ♥  




 Tästä on hyvä ponnistaa taas uuteen viikkoon!

Oletteko te kevätfaneja vai ahdistaako valo ja kevätpölyt? :)
   

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Viikon plussat ja miinukset

Viime viikkoon mahtui paljon plussia, mutta myös miinuksia.

+ Yhä keväisemmäksi muuttuva sää. Tosin mikäänhän ei ole sen keväisempää kuin yllättävä räntäsade silloin tällöin, haha. Mutta on ollut  myös upeita aurinkoisia hetkiä ja yksi erityisen hieno sumupäivä ♥

+ Kipeät lihakset. Ja se ei ole huono juttu ollenkaan, vaan merkki siitä, että jotain on tehty. Olen kehittänyt viha-rakkaussuhteen kahvakuulaan. Treenit ovat useimmiten ihan hirveitä, mutta saan niistä myös nautintoa ja itsensä voittamisen iloa. Onko mitään niin tuskallisen ihanaa kuin vapisevin jaloin huohottaa, että JES mä jaksoin sarjan loppuun vaikka maitohappofiilis saa melkein oksentamaan! :D

+ Harvinainen oma ilta keskellä arkiviikkoa, kun perheen miesväki oli jääkiekkomatsia katsomassa. Mies ja pikkutyypit nauttivat, ja niin minäkin. Win-win -tilanne!

+ Tavallista lyhyempi työviikko. Tätä ei tarvinne selittää sen enempää.

- Pääsin lauantaina melkein baariin tyttökaveriseurassa, mutten sitten kuitenkaan. Olin odottanut pientä irtiottoa ja ulkoilua, ja kun se ei toteutunutkaan, olin tooodella myrtsi ja pahantuulinen.

- Sunnuntainen superhärdelli. Yhden lapsosen kaverisynttärit, toisen lapsen kaverikyläily, rutinaa siitä ettei oo mitään tekemistä ja haluun sitä tätä ja tota, sumplimisia aikatauluja ja treffejä kavereiden kanssa, wilma-viestien lukemista, harrastuskuvioiden selvittelyä ja kilometrin pituisten viestien lukemista, ruuanlaittoa ja hössötystä. Sunnuntai-iltana olin niin stressaantunut, että ajattelin ilolla maanantaista työpäivää - siellä kukaan ei roiku lahkeessa ja kahvitkin saa juoda rauhassa!

- Elämän ahtaus. Välillä sitä tuntee hukkuvansa arjen keskelle ja kadottavansa otteen itsestään. Työ, ruuanlaitot, kotihommat, lasten asioiden sumplimiset ja kalenterin tuijottaminen tuntuvat vetävän syvälle sellaiseen suohon, jossa ei ole tilaa itselle ja omille tarpeille. Mega-argh.
    





Aurinkoista uutta viikkoa!