torstai 28. tammikuuta 2016

Viikon saldo tähän asti

* Hirmuinen jännitys potenssiin tuhat. Tai ehkä tsiljoona.
* Yksi klo 05 herätys ja ajo Helsinkiin, jonka aikana...
* ...yksi mahdoton ajokeli ja ruuhka
* Yksi nolo myöhästyminen (ks. edellinen kohta). Onko mitään nolompaa kuin myöhästyä itse järjestämästään tilaisuudesta?
* Huomio siitä, että ihmiset ovat kuitenkin kilttejä, joustavia ja ymmärtäväisiä.

Joissain perheissä syödään pipareita aina vaan :D 

* Selviytyminen joten kuten siitä, mitä niin kovasti jännitin.
* Monta hyvää palautetta, iso JEE siitä :)  
* Yksi kadonnut puhelin. Iso harmitus siitä.
* Muutama pohdinta siitä, onko jossain vaiheessa aihetta tehdä lastensuojeluilmoitus alakerran naapureista :(  Ei ole ihan normaalia, että eskari- ja kouluikäisten perheessä juostaan ja kiljutaan läpi yön säännöllisen epäsäännöllisesti, myös keskellä arkiviikkoja, ja että perheen äiti kiroaa ja mesoaa niin että kuuluu meille saakka. Korvatulpat auttavat, mutta eivät sulje meteliä tyystin, tylsää... (Ps. minäkin karjun joskus lapsille, mutta en esim. keskellä yötä niin että naapurusto raikuu.)
* Yksi lahjaksi saatu viinipullo ja traakkipuu ♥
* Yksi juotu viinipullo.
* Puolitoista syötyä karkkipussia.
* Kaksi voisilmäpullaa. 
* Kaksi käyntiä autotarvikeliikkeissä. Ekalla kerralla menin väärään liikkeeseen, jossa ihmeteltiin, ettei täällä mitään tilausta ole - no kas, kumma juttu, kun sisäinen blondi ei erottanut AD:ta ja Käyttöautoa toisistaan :D
* Yksi riita ja yksi sovinto.
* Yksi kävelylenkki - tai paremminkin vesiluistelu.
* Yksi erittäin pitkä ja helpottunut huokaisu, koska huomenna on perjantai!

Tällainen viikko täällä, mites siellä? :) 

maanantai 25. tammikuuta 2016

Asioita, joita tulin tehneeksi pitkästä aikaa

Viikonloput ovat ihmisen parasta aikaa - ainakin meillä. Oma viikonloppuni oli varsin vaihteleva. Tein myös asioita, joita en ollut tehnyt enemmän tahi vähemmän pitkään aikaan :)

Yli viikko sitten ostin pitkästä aikaa neilikoita. Ne kukoistavat vieläkin. 

* Itkin valtoimenaan. Joskus se vaan on tarpeen. Tällä kertaa itkin lähinnä väsynyttä oloa. Pahimmat patoumat purettuani päätin yrittää olla reipas ja huhkin kahvakuulan kanssa. Youtubesta löytyy valmiita treeniohjelmia vaikka kuinka paljon. Sitten vaan omat treenimusat soimaan ja eikun hikoilemaan! Rehkimisen jälkeen olo olikin parempi. (Palaukseksi nautin hieman karkkia ja sidukkaa, eikös se ole ihan oikeaoppista?)

* Katsoin leffan kotisohvalla kaikessa rauhassa. Edellisestä kerrasta oli kolmisen viikkoa, mikä sinänsä ei ole pitkä aika, mutta voi miten kaipaan ja tarvitsen näitä sohvalla lojumisia kaikessa rauhassa. En tosin muistanut, että Anna Karenina on niiiin traaginen tarina. Yleensä en pidä Keira Knigtleystä, mutta tässä leffassa hän oli suorastaan huikea! Vau :)  Sovitus oli myös kiintoisa.

* Kokkasin risottoa. Miten en muistanutkaan tämän ruokalajin olemassaoloa? Niin hyvää, täyttävää ja hemmottelevaa. Tein kanarisottoa, jonka reseptin taioin omasta päästäni.

* Kävimme hiihtämässä. Tai miksi sitä nyt voi kutsua, kun koko perhe yrittää selviytyä täysissä sielun ja ruumiin voimissa ladulle ja takaisin. Esikoinen kuvittelee taitonsa paremmiksi kuin ne ovatkaan ja alkaa rähistä, kun kaatuu ekan kerran. "Tyhmät sukset, tää on ihan peestä ja vihaan teitä kaikkia!" Tai kun kuopuksella menee kerta toisensa jälkeen sukset ristiin ja kymmenennen kerran alkaa kiukkupotkuraivarit (hyvästi vaan siisti latupohja). Tai kun äiti ei omaa parhaita mahdollisia pedagogisia taitoja ja haluaisi itse olla se, joka saa itkuhepulit :D  Miehen hermot pitivät parhaiten, pisteet siitä!





Näillä eväillä kohti uutta viikkoa. Huomenna edessä jotain, joka jännittää ja jonka vuoksi joudun menemään pitkälti ulos mukavuusalueeltani. Sen jälkeen palkitsen itseni takuulla ruusukimpulla, viinilasillisella ja karkkipussilla ;)

Hyvää uutta viikkoa joka iikalle!

PS. Viikonlopun tunnelmia myös Instagramissa.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Valonpilkahdukset

Joskus perusarki tuntuu ihan mahdottoman harmaalta, tyhmältä ja väsyttävältä. Aina ei meinaa löytyä niitä ilonpilkahduksia, vaikka onhan niitä siellä seassa. Tässä minun arkiset ilonaiheeni eiliseltä päivältä, muistuttamaan siitä ettei elämä kuitenkaan ole läpeensä synkeää :)


* Lunta ei ollutkaan tullut niin paljon kuin pelkäsin. Auto oli putsattavissa ihan nopsaan. Jei!

* Lapsen vilkutus tarhan ikkunasta. Samalla niin ihanaa ja jotenkin riipaisevan sydäntäsärkevää. Vakava katse, pitkä vilkutus. Minun ja hänen välillään tuhansien yhdessä vietettyjen päivien säikeitä. Hän odottaa ikkunassa aina niin pitkään, kunnes katoan nurkan taakse. Liikuttavuudesta huolimatta ilahduttava hetki ♥

* Lounastauko ruokalassa. Yleensä otan eväät, mutta n. kerran viikossa hemmottelen itseäni ravintolalounaalla. Tortilloja tuli vedettyä vähän liikaa, mutta ah, ne ovat niin hyviä!

* Samaisella lounastauolla tehty parkkikiekon veivaus, jonka ansiosta tuli käveltyä korttelin ympäri, ihasteltua talvista maisemaa ja räpsäistyä Instagram-kuva. On se luonto vaan kaunis!

* Töissä keissejä, joista en saanut harmaita hiuksia, vaan jotka menivät ihan kivasti ja jotka osasin hoitaa mielestäni hyvin. (Muistakaa kehua itseänne onnistuneista töistä! Älkää pelkästään ruoskiko niistä ns. epäonnistunumisista. Tärkeää, oikeasti! Kinttupolut muistuttaa siitä, että myös jokaisesta kotityöstä kannattaa kehua itseään.)

* Työpäivän jälkeen oli vuorossa pakkoajelu autolla. Akku ei ole ollut näillä keleillä ja lyhyitä välimatkoja suhatessa ihan parhaassa latingissa, joten nyt tein tunnin akunlatausajelun. Se oli myös omaa aikaa. Kukaan ei vaatinut mitään (mitä nyt muita autoilijoita saa vahdata, etteivät keksi jotain tyhmää) eikä tarvinnut puhua kenellekään mitään. Autuutta.
 
* Pikainen iltakävely, kun hain esikoisen kaveriltaan jalkapelillä. Aina ei tarvitse suhata autolla ja lapsetkin oppivat käyttämään alaraajojaan, eivätkä pelkästään istumalihaksia.
 
* Lasten iltaylläri. Nykyään niillä on tapana keksiä äidille jokin hassu pikku yllätys. Joko ovat piilossa peiton alla, tai sitten jokin höpsö temppu tai jokin äitiä imarteleva kehu - ikinä ei voi tietää. (Taidan olla todella väsähtänyt, kun lapsetkin jo huomaavat, että äitiä täytyy vähän piristää :D )

--

Juuri nyt piristää eniten se, että edessä on viikonloppu - ei yhtään liian aikaisin!

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Työssäkäyvän äidin kotijumppa

Olen todennut harva se päivä (ja viikko ja kuukausi), että kuntoilen ihan liian vähän. Ja että asiaan pitää tehdä pikainen parannus. Eilen päätin ottaa härkää käsipainoja kahvasta kiinni ja tehdä jotain konkreettista asialle. Kas näin se meni:

16.30 Kotiudun kuopuksen ja hänen tarhakaverinsa kanssa. Mies ja esikoinen ovat jo kotona. Yleistä kotiintulon hässäkkää ja asettautumista. Tiskikoneen tyhjennystä ja ruuanlaiton aloittelua sekä lasten päivästä ja esikoisen läksyistä kyselyä, yleistä vilinää. Luon pitkän katseen käsipainoihin ja ajattelen, että teen heti ruuan jälkeen parit muuvsit.
  
17.15 Ruoka on valmis. Pöydässä on spagettia ja jauhelihakastiketta sekä salaattia ja ruisleipää. Vierailevan tähden läsnäolo aiheuttaa sen, että haaveksiva kuopuskin syö ripeästi.
  
17.40 Pöydän ja keittiötasojen siivousta, papereiden ja sälän järkkäilyä. Pyykkikoneen täyttöä ja kuivien pyykkien viikkausta. Tavaroiden siistimistä oikeille paikoilleen. Poikien leikkien vahtimista päältä, ettei meno ylly liian villiksi. Kalenterin tsekkausta ja parit viestit kavereille. Pienenä mielihyväbonuksena Instagramin päivitys muiden hommien ohessa. Mies valmistelee töitään seuraavaksi päiväksi. 
  
19.00 Tarhakaveria tullaan hakemaan. Muistan, etten ole sittenkään tehnyt mitään niillä käsipainoilla (saati omalla ruumiinpainollani). Ihan kohta! Siistin eteisestä pahimmat röykkiöt paikoilleen ja tsekkaan, että esikoinen tosiaan on tehnyt läksyt. On se. Pakko imuroida, koska joka paikassa on hirveästi irtoroskaa ja fiilis on epäsiisti.  
  
19.30 Mies lähtee pelaamaan tennistä ja minä alan laittaa lapsille iltapalaa. Samalla taas tiskipöydän siistimistä (missä välissä se edes ehti jo sotkeentua ja kuka antoi luvan?). Ai niin - ne käsipainot! No, ihan just kunhan saan tiskit koneeseen... Alan etsiä valmiiksi huomisia päivävaatteita, ettei aamulla tule liian kiire. Ja kuka on sotkenut pöydän ja tiputellut lattian täyteen leivänmuruja? Argh. 
  
20.10 Lasten iltapesut ja pyjamahommat. Suomeksi sanoen: komentamista, saman asian toistamista moneen kertaan ja hieman äänenkorotusta. Ja missäs muuten ovat kuopuksen kaikki pitkikset, niitä tarvitaan huomiselle?! Lasten iltasadut, rapsutukset ja silitykset, jotka pitkittyvät, kun tarhassa pakkonukutettu kuopus ei meinaa sitten millään saada unta. Mutta kohta niiden käsipainojen ja jumpan pariin... Paitsi että unohdin laittaa ilmoittautumisen jääkiekkokouluun, joten pitääpä hoitaa se pois alta. 

21.00 No nyt se jumppa! Ai mutta helkkari, pyykit ovat näköjään laittamatta. Ja miten on mahdollista, että tiskipöydällä on taas astioita ja sotkua. Ne pitää hoitaa, ettei aamulla ole ihan kaaos. Ja kas, tuossapa on vieläkin kuopuksen lääkärikäynnistä kuitti, josta pitäisi tehdä vakuutushakemus, ettei se taas unohdu. 

21.20 Tuskailen mesessä parille ystikselle, että tää arki on ihan peestä ja tekis mieli ottaa kostoksi lasi viiniä. Toinen ystis toteaa, ett taitaa tehdä parit hauiskäännöt. Joten ehkä sitten minäkin. Ähellän hetken painojen kanssa, vähän pystypunnerruksia ja hauiskääntöjä. Väsyttää, ahdistaa, veetuttaa. Pakko lopettaakin, koska on jo myöhä ja muuten kroppa virkistyy ja alkaa hyrrätä ylikierroksilla, enkä sitten saa unta. Totean, että minä en enää mahdu omaan elämääni. Tsekkaan omat vaatteeni aamua varten. Ja ai niin, se kuopuksen korvauksen hakeminen kuopuksen lääkärikäynnistä... 

Klo ??? Iltapalaa itselle, iltapesut, epämääräistä haahuilua. Klo 23 sängyssä ja umpiväsyneenä. Tietäen, että tänäänkin olisi pitänyt päästä nukkumaan jo paljon paljon aikaisemmin. Ehkä sitä jumppaa sitten huomenna paremmalla menestyksellä ;)

kuva: https://workoutsondemand.com/wp/?tag=fitness

lauantai 9. tammikuuta 2016

Terveisiä pakkassäästä

Ihana talvisää tänäänkin. Ehkä hivenen liian kylmä, mutta niin kaunista :)  Tänään blogissa vain kuvia. Piti räpsiä vähän summamutikassa, sillä pakkasessa kameran automaattitarkennus ei toiminut ja manuaalia on vaikea säätää paksut tumput kädessä...











perjantai 8. tammikuuta 2016

Hyh hyh hyytävää

Kukaan ei ole voinut olla huomaamatta, että viime päivinä on ollut kylmä. Ihan jäätävää. Pohjoisnapa-fiilis suorastaan. Tämä vilukissa kääriytyy kaulaliinoihin ja villasukkiin sekä kittaa litratolkulla kuumaa teetä (ja juoksee vessassa). Auto on toistaiseksi käynnistynyt kiltisti eikä keneltäkään ole varpaat tai nenä pysyvästi jäätyneet. Lapsuudestani muuten muistan sen hirveän tunteen, kun varpaat olivat niin jäässä, että luuli niiden irtoavan, hrrr... Anyway, vähän vähempikin pakkanen riittäisi.

Työtkin alkoivat ja olen hengissä toistaiseksi. Edessä on onneksi viikonloppu. Voisivatko kaikki viikot olla tällaisia kahden työpäivän pituisia? Olisivat minulle just passeleita.


Sellainenkin maininnan arvoinen harvinaisuus tapahtui, että ostin luistimet! Edelliset luistimeni unohtuivat lukion vikan talven päätteeksi koulun pukukoppiin, enkä ikinä vaivautunut hakemaan niitä pois. Sen koommin en siis ole luistellut ennen tätä viikkoa. Ja vitsit miten hauskaa se oli! Kerrankin se olin minä, joka huusi lapsille "Kattokaa mua!" Nyt voisivat paukkupakkaset vaan väistyä, että pääsisin taas leikkimään jääkenttien kuningatarta (no just joo... oikeasti haparoin ja näytän tasapainotaidottomalta mursulta).

Esikoinen on solahtanut sujuvasti takaisin arkirytmiin, mutta kuopuksen pukemiset, syömiset ja kaikki tekemiset vaativat taas 1000 * käskytystä ja komennusta. Tätä menoa olisin pätevä komentelemaan vaikka kokonaista armeijaa (paitsi että se viis vee tottelematon ikuinen uhmis ei ehkä ole paras referenssi?).

Väsäsin jo epätoivoissani jääkaapin oveen listan lasten "töistä" (pukemiset, syömiset, hammaspesut, läksyt, huoneiden siivoukset yms.), ja kun yhden homman tekee nätisti, saa listaan merkinnän. Sitten kun koko lista on merkintöjä täynnä, niin pidetään super-mega-herkkupäivä/leffailtahässäkkä. Esikoiselle se toimii kuin häkä - no, se nyt tottelee muutenkin - mutta veljeksetpä eivät olekaan samasta puusta. Kertokaa miten lattioilla kieriskelevän, "kakkaäitiä" hokevan ja ärisevän 5-vuotiaan saa kesytettyä nätisti? Esim. silleen, että se pukisi itse, kun kerran nätisti pyytää. Mission impossible?

PS. Tsekatkaa lisää pakkas- ja muita kuvia Instagramista :)